Mihin tämä aika häviää?

Ja niin ajattelin, että jatkan blogin kirjoittamista kun masutyyppi maailmaan putkahtaa.. Ei mennyt ajatukset samaa rataa todellisuuden kanssa! Mutta ihanaa huomata blogini tilastoista, että täällä on kuitenkin käynyt lukijoita. Niinpä aion nyt tsempata kirjoittamisen kanssa - ennen kaikkea itseni - mutta myös muiden mahdollisten sivulla vierailevien vuoksi.

Mutta mistä aloittaa näin 2,5kk tauon jälkeen? Niin hirvittävästi on tapahtunut asioita, mielessä pyörii miljoona aihetta ja kädet voisivat vain laittaa sauhuamaan näppäimistölle. En kuitenkaan nyt aio romaaneja kirjoitella, vaan herra M:n mentyä nukkumaan aion myös minä laittaa pään tyynyyn. Kohta. Jos muutaman sananen...

Pikku herra M syntyi siis 28. tammikuuta, synnytys käynnistettiin viikoilla 41+6 ja synnytys meni ihan ok. Lupailin synnytyskertomusta ja sen myös kirjoittelen jahka raaskin uniani joskus lyhentää. Kaksi ensimmäistä viikkoa iskä oli isyyslomalla, sitten jäimme herra M:n kanssa kaksin arkea opettelemaan. Välillä oli vaikeampaa, välillä helpompaa, mutta minulle vaikeinta oli uuden unirytmin tai sanotaanko rytmittömyyden opetteleminen. Yöheräämiset vielä kesti, mutta aamulla 5-6 aikaan päivän aloittaminen ja päiväunien väliin jääminen meinasi käydä fysiikan päälle. Ensinnäkään päiväunia ei uskaltanut nukkua kun piti vähän väliä tarkistaa hengittääkö vauva - ei sillä, että vauvalla olisi ollut jotain sairauksia tai muuta, vaan ylihuolehtiva esikoisen äiti vain puski minusta esiin!! Toisekseen niille päiväunille ei montaakaan mahdollisuutta päivän aikana tullut. Vauvan hoidon ja maitobaarina olemisen lisäksi päiviin kuului rintapumppailua, tuttipullojen pesua ja keittämistä. Muuten kanniskeltiin vauvaa ympärikämppää, nukkuttaen, hyssytellen, lauleskellen tai mitä nyt vauva sitten sattui milläkin hetkellä tarvitsemaan. Edes pyykkiä en pessyt! Ennen vauvan syntymää ei ollut kyllä mitään tajua, kuinka arki vauvan myötä oikeasti muuttuu. Tiesin ehkä teoriassa mitä kaikkea on/voisi olla tulossa, mutta kyllä ensimmäinen kuukausi oli sen verran haastavaa aikaa, että unohdan kaiken mitä aiemmin ajattelin! Toisaalta, mistä sitä olisi edes voinut tietää mitä vauva-arki on kun sitä ei ole koskaan aivan vierestä - tarkoitan siis ihan samassa taloudessa vauvaa hoitavana - ikinä kokenut. Onhan se herranjestas ihan eri kuunnella äitien juttuja hetken aikaa kahvilassa tai nähdä se hetkellinen haisevan kakkavaipan vaihto tai pikku väsykitinä, kuin että viettäisi vauvaperheessä vaikka kokonaisen viikon yötä päivää. 

Tällä hetkellä herra M on siis 2,5kk, koliikilta olemme välttyneet, mutta vatsavaivoista vähän kärsitään. Yöt ollaan menty alusta asti kahdella syötöllä ja sama tahti jatkuu. Parina yönä on tainnut olla poikkeus ja on ollut vain yksi syöttö, mutta luulenpa yöunien pitkittyvän vasta kun kiinteisiin ruokiin päästään. Nyt herra M nukkuu pidempiä päikkäreitä, eikä ylihuolehtivan äidin enää tarvitse olla koko aikaa tsekkailemassa kulkeeko hengitys. Myönnän, että joskus yöllä tulee sellaisia hetkiä, ettei kuule mitään ääniä ja sitten on pakko alkaa tarkkailemaan liikkuuko se rintakehä tai mussuttaako suu. Näiden HIEMAN säännöllisempien päivärutiinien vuoksi pääsinkin nyt blogissakin vierailemaan. Tämä teksti jääköön nyt tähän mutta tulevia aiheita on ainakin; imetys/pullosyöttäminen, matkustelu ja liikkuminen vauvan kanssa yleensäkin, kehitys...

Ja sitten ne häät. Voisko tähän sanoa nyt, että OMG! (ja lopetan saman tien näiden lyhenteiden käyttämisen!) Niihin on enää neljä kuukautta. Suunnittelu on ollut pitkälti jäissä viimeisen kolme kuukautta, joten saapi laittaa ajatusta toisen perään koko kevään. Perheen, ystävien ja ennen kaikkea tuon tulevan aviomiehen avustamana sekä lujalla tahdonvoimalla tästä vuodesta kyllä selvitään! <3

Ihanaa ja aurinkoista kevättä odotellessa!

Olemme vihdoin perhe!

Pitkä odotus palkittiin vihdoin kun pieni poikavauvamme syntyi käynnistyksellä rv 41+6 28. tammikuuta klo 20.38. <3 Meillä on vauva - olemme perhe!

Tässä sitä on viikon verran ihmetelty pientä nyyttiä. Tuhisija, killittäjä, lussuttaja - se on meidän poika. Hän sulostuttaa ja ihastuttaa, mutta myös se vauva-arjen haastavampi puoli on tullut meille tutuksi. Mies, iskä,  jäi kahdeksi viikoksi isyyslomalle, jotta voimme yhdessä tutustua uuteen perheenjäseneemme. En alkuun osannut arvatakaan kuinka tärkeäksi hänen läsnäolonsa osoittautui. Yövalvomiset, syöttämiset, nälkä, huolehtiminen - äidiksi kasvaminen - ovat vaatineet minusta veronsa ja mieheni apu näinä ensimmäisinä päivinä on ollut korvaamatonta. Nostan siis hattua niille äideille, joilla mies ei ole ollut syystä tai toisesta kotiutumisen jälkeen apuna. Samalla kiitän onneani tuosta omasta tukipilaristani. <3

Synnytyskertomuksen kirjoittelen myöhemmin. Toistaiseksi koneen ääressä istuminen on jäänyt vähemmälle ja eteenpäin mennään vauvan aikataulujen mukaan. Toivottavasti pian pääsen asiat kirjaamaan paremmin ylös, jotta todelliset fiilikset eivät unohdu. Nyt ihmetellään toistaiseksi tyytyväisesti tuhisevaa peittopakettia ja valmistaudutaan tulevaan syöttöön rintakumitaisteluineen.

Millainen äiti ?

Tarkennettakoon otsikkoon, että vielä en ole äiti.

Millainen äiti siis haluaisin olla tai millaiseksi itseni tällä hetkellä näen? Luulen, että nämä ajatukset raskauden loppumetreillä tulevat muuttumaan kun todellinen arki pyörähtää käyntiin. Yritän silti saada tekstin kirjoitettua, jotta on jotain vertausta kun myöhemmin näitä luen. Omat lapsuuskokemukset vaikuttavat vanhempana käyttäytymiseen. Se, miten oma äiti on toiminut ei välttämättä johda siihen miten itse käyttäytyy, sillä tietoisella toiminnalla voi kääntää asiat halutessaan vaikka päälaelleen. 

LÄHEISYYS JA LÄSNÄOLO

Omat vanhempani ovat edelleen yhdessä, avioliitossa, ja he ovat molemmat olleet läsnä minun elämässäni - tilanteessa kuin tilanteessa. Äiti ehkä enemmän harrastuksiin liittyvissä, mutta isä sitten taas toisella tavalla arkielämän selviytymisessä. Molemmilta olen tukea saanut kun olen sitä tarvinnut. Tällaiset olosuhteet haluaisin luoda myös meidän tulevassa perheessä. Parisuhteen eteen pyrin tekemään oman osani, jotta lapsellamme olisi molemmat vanhemmat läsnä jokapäiväisessä arjessa. Kun koko perhe on saman katon alla, on helpompi myös osoittaa hellyyttä ja läheisyyttä toisilleen. Se kuinka miehen kanssa osoitamme läheisyyttä toisillemme antaa mallin myös lapselle. Kaiken kiireen keskellä on minun siis muistettava osoittaa rakkautta sekä miestäni että lastani kohtaan. Ajoittain tämä saattaa olla minulle vaikeaa kun tunteet ottavat vallan ja tekisi mieli vain murjottaa yksin, mutta yritän olla seesteisempi ja keksiä muita ärsyyntymisen purkamiskeinoja.

TURVALLISUUS JA TUKI

Läsnäolon kautta haluan vaikuttaa myös lapsen turvallisuuden tunteeseen. Haluaisin olla helposti lähestyttävä ja läsnä niillä hetkillä kun lapsemme tarvitsee tukea. Tällä hetkellä olen "sosiaalisessa ympäristössäni epäsosiaalinen". Tarkoitan tällä sitä, että haluan ympärilläni olevan ihmisiä, mutta minulla on suojamuuri, jonka läpi päästän vain harvat ja valitut. Esimerkiksi minun oli vaikea päästää ystäviäni halaamaan juuri tuon henkilökohtaisen tilan vuoksi - lähelleni ei päässyt fyysisesti eikä henkisesti. Tätä suojamuuria olen tiili kerrallaan purkanut harkiten. Syntyvään vauvaan ei varmastikaan päde samat 'läheisyyslait', sillä hän on osa minua, mutta mielenkiinnolla odotan sitä tunnetta, jonka vastasyntynyt vauva minussa saa aikaan. Syntyykö siinä luonnostaan jokin äidin vaisto, joka ohjaa suojelemaan ja turvaamaan pienen lapsen elämän? Tai onhan tässä jo tavallaan raskauden aikanakin vaisto ohjannut suojelemaan ensin sitä pientä alkiota, sitten miettimään mitä syö tai tekee ettei vahingoita sikiötä.. Ehkä se äidin vaisto kasvaa ja kehittyy, eikä vain tupsahda yhtäkkiä tunteena vauva rinnalla pötköttelemässä? Joka tapauksessa haluisin olla äiti, jonka lapsi ottaa turvakseen elämän haastavissa tilanteissa.

AVOIMUUS JA REHELLISYYS

Omassa perheessäni olemme tottuneet puhumaan paljon. Välillä höpötetään ihan turhanpäiväsistä asioista, mutta myös vaikeampiakin asioita saadaan keskusteltua. Mieheni taasen on hiljaisempi ja suhteen alkuaikoina "yhteinen kieli" oli hukassa. Minä puhua pälpätin ja mies oli hiljaa (kuunteli ;D). Suhteen edetessä mies on oppinut puhumaan ja minä vastaavasti pitämään suutani kiinni. Välillä kyllä olen ärsyttävänkin hiljaa, joten olenko muuttunut niin paljon tämän suhteen aikana? Tai ehkä olen vähän paremmin oppinut harkitsemaan sanojani ja sitä kautta vältytään pahemmilta räjähdyksiltä.. Mielestäni silti puhuminen on suhteen ydinasioita ja kaikesta on voitava sanoa puolisolleen. Työstämme tätä par'aikaa ja yritetään luoda myös lapselle sellainen olo, että hän voi milloin ja mistä vain tulla puhumaan meille. Avoimuus pitää sisällään myös mielestäni sen, että asioista puhutaan siten kuin ne ovat. Valehtelulla ei saavuta mitään, joten rehellinen puhe ja käyttäytyminen sekä perheen kesken että tulevien koulukavereiden kanssa on opetuslistalla tällä äidillä.

OSALLISTUMINEN JA AKTIIVISUUS
Tällä hetkellä minun ja mieheni arkeen kuuluu paljon urheilua. Tämän vuoksi luonnollisesti laittaisi lapsensa johonkin urheiluharrastukseen, mutta hänelle kuuluisi suoda myös muita harrastusmahdollisuuksia; musiikki, taide... Jos tällä hetkellä liikutan eri ikäisiä lapsia voimistelun parissa niin enköhän löydä itseni myös lapsen harrastuksen parista. KKK = kuljeta, kustanna ja kannusta. Sillä mentaliteetilla pyrin menemään harrastuksissa mukana! Mitä näiden säännöllisten harrastamisten ulkopuolelle tulee niin haluan tehdä asioita perheen kesken yhdessä; käydä vaikka kalassa, laskettelemassa, luistelemassa, pulkkamäessä yms. Minua on lapsena viety lähiluistelukentälle iltasella ja iskä solmi hokkarit jalkaan kun omilla jäätyneillä sormilla en itse osannut. Nämä olivat kivoja arjen hetkiä niiden talvi-/pääsiäislomaviikkojen lisäksi, jolloin oltiin vaikkapa Rukalla laskettelmassa. Tällaisia ilta-askareita, viikonloppuhetkiä tai lomareissuja haluan myös omalle lapselle suoda.

Tässä joitain tämän hetken mietteitä. Voi olla, että jotkut näistä sisältävät vielä enemmän kuin mitä osasin tässä avata tai huomenna ajattelen, että miksi ihmeessä noin kirjotin, mutta näillä mennään.

Huomenna onkin jännä päivä. Nähtäväksi jää, koska meidän nyytti suo saapua luoksemme! <3 Nyt nukkumaan mahdollisesti vielä "viimeiset kunnon yöunet". ;)

Rv 41+4 kuulumiset

Yhä paketissa.

Meillä oli tänä aamuna äitiyspoliklinikalle lasketunajan ylittymisen seuranta-aika. Eilen illalla vähän jännitti, että tullaanko tänään vielä polilta kotiin vai joko päästäisiin käynnistelemään synnytystä. Ajatus käynnistyksestä sai toisaalta "hyviä perhosia" vatsan pohjalle - jospa nyytti saapuisi meille jo pian? Mutta toisaalta ajatus synnytyksen käynnistämisestä saa minut pelkäämään. En ala etsimään tietopohjaa käynnistämisestä, mutta monesti on jouduttu käyttämään imukuppeja tai lopulta sektiolla saattamaan vauva maailmaan. Sektiota en millään toivoisi. En tiedä mistä olen tämän pelon sektioon kehitellyt, mutta siellä takaraivossa se vain kummittelee. Yh, yritän unohtaa sen hetkeksi...

Tämän päiväinen ajanvaraus sai meidät miehen kanssa vähän juttelemaan enemmän tulevasta. Vaikka sitä raskauden aikana onkin asiaa käsitelty riipaisu sieltä täältä, niin nyt kun oli konkreettisesti joku "deadline" niin se laittoi molemmille uusia ajatuksia ja mietteitä päähän pyörimään. Puhuin hänelle tuosta sektiopelosta ja muutenkin toiveistani synnytyksen suhteen, jos sattuu etten olekaan ihan järkevimmästä päästä ilokaasuhengityksien ja lääkehuurujen jälkeen. Ehdittiinpä nämäkin käymään läpi kun ei ole tullut äkkilähtöä keskellä yötä! Jotain hyvää tästä lasketunajan ylittämisestä! :D

No, äitipolilla mentiin ensin istumaan käyrille - vauvan sykettä ja supistuksia mittailtiin, sekä lisäksi annettiin nappi käteen, jota painella kun tuntee vauvan liikkeet. Tässä pitäisi istuskella n.20min, mutta oltiin vähän kauemmin kun päivystyspotilas otettiin ennen meitä lääkärille. Vauvan sykkeet olivat aluksi 135-145x/min välillä, mutta laski joksikin aikaa 125-135x/min välille. Liikkeiden suhteen vauva oli aikas rauhallinen, varmaan päikkärit menossa, mutta kun vähän tökki jalkapohjia niin vauva reipastui sen verran, että sain tulostuvaan paperiin painella sillä kädessä olevalla napilla edes muutaman liikkeen. Vauvan liikkuessa sykkeetkin nousivat yli 150/min. Supistuskäyrää emme edes aluksi tajunneet. Siinä vain prosentit huiteli ylös ja alas mielivaltaisesti. Jossain vaiheessa tajusin, että ai niin sellasia supistusmittareitakin olen jossain videoilla nähnyt, joten tämä voisi olla se. Katselin kuinka prosentit kävivät useasti yli 70, 80 ja jopa yli 90 %:n, mutta en tuntenut itse mitään! Tämä oli hassua. Sitten kysyin hoitajalta, joka tuli tulostuneen paperin ottamaan talteen, että mikä tuo prosenttiluku on niin hän vahvisti että supistuskäyrä, mutta "ei sitä pidä liian tarkasti katsoa, ei se kerro juuri mitään". Ööö, miksi sellainen minulle sitten laitettiin, jos ei kerro mitään?? Jos joku fiksumpi lukija tietää niin saa valaista minua! Tulostunut supistuskäyrä siis pomppi ylös-alas pienillä väliajoilla...

Sitten käytiin lääkärin juttusilla. Muutama sana voinnista, vauvan liikkeistä ym. yleistä ja sitten "housut pois ja potilaspedille makaamaan". Sisätutkimuksessa lääkäri tutki kohdunkaulan ja totesi, että "kohdunkaula on taaksepäin, sormelle auki ja mittaa 1,5-2cm". Siinä sitten itsekseni ajattelin, että ei siis ollut tapahtunut mitää valmistavaa niistä sukkapuikkokivuista. Ajanvarauksen lopulla kuulin vielä lääkärin puhuvan sanelukoneeseen, että kohdunkaula oli kiinteä, joten vahvisti vain sen, ettei ole vauva valmis vielä syntymään. Muuten sisätutkimus tehtiin kyllä aika ronskilla otteella lääkärin samalla selostaessa, että tätä kauttahan ne vauvat ulos tulevat, ja että monella sisätutkimus saa spontaanin synnytyksen käynnistymään. Joo, niin varmaan, auttaakohan meille... Lääkäriltä lähtiessä tuntuma oli sen mukainen, että voisi vähän supistaa, mutta ainoat kivut tulivat oikeaan pakaraan. Pakaraa puudutti ja poltteli sen verran, että jalalle oli jopa vaikea varata painoa. Ei siis vielä aiheuttanut tutkimuksen tekeminen mitään.. Jospa vähän myöhemmin?

Vauvaa myös ultrattiin, mutta niistä ei jäänyt paljon minulle mieleen. Mittoja se lääkäri heitteli hoitajalle (kätilölle?) ja sain napattua sieltä painoarvion, 3.3kg, ja että lapsivettä on edelleen ihan riittävästi. Selällään maaten vauvan syke taas laski sen verran, ettei lääkäri saanut jotain (syke?, verivirtaukset?) mitattua, joten selkäni taakse laitettiin sellainen kiilatyyny. Kaikki oli kuitenkin kunnossa vauvalla, joten sitten vain geelit mahalta pois, housut takaisin jalkaan ja kuuntelemaan mitä käynnistämisestä suunnitellaan. Ja niinhän siinä sitten kävi kuten miehen kanssa ajattelimme, että matka käy takaisin kotiin käynnistysaika lapulla parin päivän päähän.

Nyytti antaa odotuttaa itseään ja tulevilla vanhemmilla alkaa olla vähän turhautunut olo. Mies on töissä ja harkoissa koko ajan hälytysvalmiudessa - ollut jo useamman viikon! Minä puolestaan oleskelen kotosalla, yrittäen keksiä keinoja millä saada supistuksia ilmaantumaan. Me täällä mennään tunti kerrallaan kohti keskiviikkoa ja katsotaan sitten millä tavalla meidän vauva maailmaan ilmestyy. Joka tapauksessa loppuviikosta meillä pitäisi olla pieni nyytti kainalossa ja meistä tulee vanhemmat. <3 Turhautumisen vallatessa tätä ihanaa ajatusta on vaikea käsittää, mutta jospa se mieli tästä kohenee loppuviikkoa kohden!

Jos siellä lukijoissa on muita lasketunajan ylittäjiä niin laittakaa omia kokemuksia ja fiiliksiä! :)

Odottelua

Rv 40+4. 

Yhdessä paketissa ollaan siis edelleen. Laskettu aika oli viime torstaina ja nyt mennään jo neljättä yliaikapäivää. Laitettiin varmaan viikko sitten miehen kanssa veikkaus pystyyn koska vauva syntyy - oma arvaus oli 18.1. ja miehen 20.1. Eipä tullut nyyttiä eilen, mutta taisinkin olla liian optimistinen, ja kärsimätön. 

Kärsimättömyys puolestaan laittaa tarkkailemaan omaa oloaan ja kroppaansa ihan liian tarkasti sekä etsimään epätoivoisena netistä synnytystä ennakoivia merkkejä. Ja seuraavassa meinaan lytätä ennakoivat merkit ainakin niiltä osin että minimissään vuorokauden päästä näistä jotain synnytystä edistävää olisi tapahtunut (kiukkuisessa ja turhautuneessa mielentilassa kun olen :D) :

• "Sukkapuikkosupistuksia" - oli jo pari viikkoa sitten ja ovat tässä parin päivän aikana voimistuneet. Joo, saattaapi valmistella paikkoja, mutta siellähän se vaavi on jo ollut pää alaspäin kiinnittyneenä, joten oisko ne sittenkin vain jotain hermokipuja?
• Maha sekaisin/ toimii tavallista enemmän - viime torstaina kävin käyttämässä isoa huuhtelua jopa kolme kertaa päivässä, mutta tässä yhtenä ollaan...
• Pahoinvointia/ etovaa oloa edelliseen liittyen - oli torstaina ja oli pienen hetken myös toissa yönä.
• Levottomuus - olin hirveän levoton eilen, tänään taas normaali päivä.
• Väsy, vetämätön olo tai on nukkunut kuin tukki - tätäkin oli viime viikolla, mutta välissä oli myös aktiivisempia päiviä, joten vaihtelee...
• Tyyntä ennen myrskyä, vauvan liikkeet rauhalliset/ vähäiset - viime torstaina lähes huolestuin vauvan liikkumisesta, sitten perjantaina olikin sellaiset bileet, mutta eivät nämä bileet synnytystä käynnistäneet.
• Selkään sattuu - alaselkävaivoilta olen aika hyvin välttynyt, mutta pakaroiden puutumista on ollut senkin edestä
• Hikoilukohtauksia - näitäkin on tullut, mm. viime yönä kun noiden sukkapuikkopistojen kanssa taistelin - no tämä jäänee nähtäväksi kun siitä ei ole ihan vuorokautta :D

Noniin, olen saanut purkauduttua ja avauduttua turhautumisestani. ;)

Kaikenlaisia oireita niitä varmaan onkin, eikä kaikkia voi yhdelle henkilölle tulla, mutta tuossa nyt jotain mitä männä viikolla on koettu, mutta ei silti ole tarvinnut lähteä sairaalalle. Supistukset, lapsiveden meno ja limatulpan rippeet ovat jääneet kokematta toistaiseksi, ja nehän taitaa ne selvimmät merkit ollakin! Moni sanoo, että vauvamahani on laskeutunut, mutta en itse sitä huomaa. Ainakin närästystä on edelleen ja olen joutunut närästystabletteja ottamaan nyt vähän useammin. Ja toisaalta jos näitä oireita on 1-4 vk ennen synnytystä niin en tiedä voiko niitä sanoa "synnytystä ennakoiviksi merkeiksi", mielestäni nämä on ennemminkin synnytykseen valmistavia kehon omia keinoja.

Muita kehon merkkejä, joita ihmiset ovat listanneet:

• Verenpaineen nousu
• Hemoglobiinin nousu
• Iho/ kasvot finneillä tai vaihtoehtoisesti sileä iho (tää on taas näitä... huoh)
• Ruoka ei maistu
• Hajuaistin herkistyminen
• Päänsärky

Odottavan aika vain käy niin pitkäksi. En edes haluaisi alkaa negatiiviseksi, mutta voi jestas näitä "kyllä se sieltä syntyy kun sen aika on" tai "ei sinne ole kukaan jäänyt" -lauseita heitteleviä ihmisiä. Kaikella hyvyydellä he sen sanovat, mutta ei se silti helpota oloa. Välillä on tuskaisempia olotiloja ja silloin ei todellakaan halua kuulla, että kyllä se itsestään sieltä tulee. Entä jos ei tulekaan? Oma lukunsa on synnytyksen käynnistäminen, mutta oikeastaan haluan sen vielä toistaiseksi pitää mielestäni pois. Käynnistys lääkkeillä tai sektiolla vauvan syntyminen eivät ihan vielä saa vallata ajatusmaailmaani. Haluan luottaa toistaiseksi omaan kehooni. Huomenna on silti neuvolakäynti, jolloin soitellaan synnytyssairaalaan ja suunnitellaan viikon päähän mahdollista käynnistyssuunnitelmaa. Saapi nähdä millaisilla fiiliksillä neuvolasta lähdetään. 

Korvien väli tässä onkin koetuksella kun kohta 2kk olen ollut kotosalla (lue: ei ole tarvinnut käydä töissä). Suuria menoja ei ole voinut tähän lasketun ajan tienoille tehdä ja päivisin muut ovat töissä, eikä heitä voi häiritä. Olen siis päätynyt juttelemaan Lumikin kanssa milloin mistäkin asiasta! - "Kukkuu, onko ketään kotona?". Kaikesta ärsytyksestä, turhautumisesta ja jopa v*tutuksesta huolimatta yritän suhtautua positiivisesti tulevaan synnytykseen.

Toivotan siis itselleni tsemppiä ja rautaisia hermoja tähän loppuaikaan!

Raskauskuvaus, rv 39+3

Meinasin aluksi etten raskauskuvaukseen lähde. Mutta mitä pidemmälle kolmosella alkavia viikkoja edettiin ja maha oikeasti alkoi ottaa mittaa, niin halusin otattaa kuvia kuitenkin. Studiokuvauksiin voisi olla liian lyhyt varotusaika (kun on näin ailahtelevainen) ja niiden hinnat pyörivät myös muutamassa sadassa eurossa. Tosin, laatukin olisi varmasti ollut paljon paljon huikeampi kuin kotioloissa perusjärkkärillä kuvailussa. Olen silti näihin todella tyytyväinen! Eiköhän tästäkin laadusta saa printtikelpoisia kuvia omaan säilytykseen. Kiitos siis tuttavalleni Ellalle hirmuisesti näiden kuvaamisesta <3. (Kuvien muokkaus on omaa käsialaani, ja sitä saisinkin harjoitella kun päästään pian niihin vauvakuvauksiin.) Kuvat otettu raskausviikolla 39+3, nyt mennään jo 39+5.

Silhuettikuvaa haettiin, mutta tämä oli suosikkini kun näkyi vähän ihoakin.

Yritin etsiä kotistudioon vinkkejä ja ideoita netistä. Parhaimpia vinkkejä löytyi melkein englanninkielisellä googlehaulla "Pregnancy photography" ja vielä kun laittoi kuvahaun niin löytyi monia ihania kuvia, joita matkia. Suomenkielisestä hausta sain lähinnä vain valokuvaamojen/studioiden sivustoja, joissa oli kyllä muutamia portfoliokuvia luonnossa otettuna. Joo olisihan se ollut ihanaa käyttää kesäaurinkoa ja olla jossain ihanassa maximekossa ulkona poseeraamassa, mutta näillä pakkasilla en tohtinut lähteä maha paljaana lumihankeen. Tissithän siinä olisi jäätynyt ensimmäisenä! Hrrr!

"Muista vähän pullistaa masua!"

Silhuetti, pelkkä maha, mieheni kädet ympärilläni, selällään maaten koko nainen sekä vain maha, sängyssä istuen... Tässä vain muutamia ideoita mitä me kokeilimme tai ideoin omassa päässäni. Lisää kuvaideoita löytyy varmaan tuhansittain, mm. kuviin voisi yhdistää omaa harrastusta kuten tässä artikkelissa tai ilmoittaa jo vauvan nimen kuten täällä. Nimi pysyy meillä ainakin salassa ja jotenkin lasketun ajan ilmoittaminen kuvassa on vähän turhaa kun kuitenkin vain n. 5% syntyy silloin. Sitten on se "FAIL" -kategoria. En vaan voinut olla nauramatta joillekin kuvausideoille... Esim. kuka haluaa ottaa raskauskuvaan aseen mukaan (mm. täällä) ?? Ehkä muualla maailmassa tämä saattaa toimia, mutta ei Suomessa. Tai yleensäkin ajatus raskaudesta tuo mieleen pienen elämän haurauden, suloisuuden ja rakkauden tunteen... No, jokainen tyylillään!

<3 Meidän kahden rakkauspakkaus <3
Odotamme jo kovasti vavvan syntymää!

Halusin myös miehen osallistuvan jollain tavalla kuviin ja pelkästään käden asettaminen mahalle oli meillä se kaikkein paras vaihtoehto. Olisihan näitä netti-ideoita ollut; mies ilman paitaa/ antaa pusun mahalle/ pullistaa omaa vatsaa tai poseeraa melonin kanssa omaa mahaani vasten. Toisaalta en myöskään halunnut sitä perinteistä "tehdään käsillä sydän mahan päälle" -kuvaa. Yllä olevasta kuvasta tuli sopivan herkkä. Sitä ei tarvinnut edes kummoisemmin muokata. Tämä on tällä hetkellä suosikkini ja se täytyy kehittää kuvaksi asti <3 Vaikka nämä kuvaushommat on minun hömpötystä niin olen iloinen, että mieheni suostui mukaan. Onhan tämä kumpu meidän yhteinen aikaansaannos.

Jos olisin lähtenyt studiolle kuvattavaksi niin olisinko otattanut kuvia alastomasta vartalosta? Ehkä. Muutamat alastonkuvat, mm. julkkiksista, on otettu mielestäni taidokkaasti raskaana olevaa naista kunnioittaen. Jotkut taas ovat ehkä liian häveliäitä ja seksikkäitä. Tämän vuoksi olisi pitänyt selailla eri valokuvaajien portfolioita, jotta saisi mieleisiään kuvia ja toisaalta sen kuvaajan kanssa pitäisi myös löytää yhteinen sävel, ettei alastomana keikistely olisi vaivaannuttavaa tai epämiellyttävää. Vähän silti jäi hampaan koloon... Ehkä, iso EHKÄ, seuraavassa raskaudessa menen studiolle. ;D

Ainu Ensipupu ja Lindexin newbie -tossut

Sitten vähän rekvisiittakuvaa. Ensipupu on saatu kaverilta (olen kiitollisuuden velassa kaikesta vaatteesta ja tavarasta mitä häneltä olemme saaneet) ja tossukat, Lindexin newbie, tulivat joululahjaksi. Tässä vaiheessa kuvasin jo itselaukaisinta käyttäen, joten tämä kuva tuli vähän vahingossa kun yritin asettaa kameran zoomia tarkentamaan johonkin. Muita havaintoja kuvattavana olemisesta:

• Pullista vähän mahaa tai laita selkää kaarelle. Näin saa paremmin kehon muohon esiin sivusta katsoen.
• Hiukset minulla oli rennolla ylänutturalla. Tämä on varmaan se helpoin kotiäidin hiustyyli. Nopea ja helppo, huoleton. Siksi siis jätin kihartamiset ja suoristamiset tekemättä.
• Minulle ei, Luojan kiitos, ole vielä tullut raskausarpia, mutta mitään muokkauksia en tehnyt ihooni. Enkä tekisi vaikka olisikin arpia. Jossain kuvissa näkyy selluliitit, vanhat arvet reisissä tms. mutta ne kuuluvat tähän muuttuvaan vartaloon joten antaa niiden olla. Mielessä kävi myös, että rintaleikkauksestani jääneet arvet olisivat voineet esim. kyljessä näkyä, jos sellaisiin kuviin olisi päädytty.
• Linea negraa ei nyt tullut näihin blogikuviin, mutta sekin on näkyvillä kuvissa, joita aion itselleni teettää. Mielestäni se on jotenkin suloisen hauska. Minulla siis linea negra tulee tuohon navan seutuville ja siitä vielä pikkuisen ylemmäs. Aika haalea se silti on.
• Mustat vaatteet antavat hyvän kontrastin valoa vasten ja valkoiset vaatteet toivat herkkyyttä värillisiinkin kuviin. En omista maksimekkoa, mutta sellaista kannattanee kokeilla.
• Me valitsimme valkoiset kankaat alustaksi ja ne toimivat ihan hyvin. Tummaa päiväpeittoa ei taidettu edes kokeilla.
• Piti kokeilla useaa kuvakulmaa ja pienillä sormien tai käsien asennon muuttamisella oli iso merkitys. Kokeilunhalua siis kotioloihin!

Rv39+3. Maha on kuulemma pieni ja kompakti paketti täynnä vauvaa.

Sain siis raskauskuvat otettua kaiken vitkuttelun jälkeen. Laskettuun aikaan ei ole enää kuin kaksi päivää, mutta hienosti ehdittiin nämä napsimaan kun vauvalla ei näytä olevan mikään kiire tähän maailmaan. Kuten kirjoitin aiemmin, 26.1. olisi suunta äitipolille mikäli tyyppi ei siihen mennessä tule itsekseen. Eilisellä neuvolakäynnillä ei mitään ihmeellistä; paino -200g/vk, verenpaine 100/75, Hb - ei otettu kun viimeksi hyvä, painellessa maha on supistusherkkä, mutta oikeita supistuksia ei vieläkään kuulu. Juteltiin virtsankarkailun, valkovuodon ja lapsiveden eroista, jotta osaa tunnistaa lapsiveden "liruttelun". Nämä ovat erittäin ihania ällöjuttuja juteltavana th:n kanssa kun vauvan pää on jo niin alhaalla kiinnittyneenä! Päivä kerrallaan mennään ja toivotaan pienen ihmeen syntymistä meidän perheeseen.

Rv39+0 ajatuksia

Viikko laskettuun aikaan. Tämä aamu alkoi lantion alueen kivulla. Not nice! Sain sen kuitenkin helpottamaan laittamalla kylkimakuulla kaurapussin lantiolle ja alaselkään. Tein näin kaksi kertaa n. 1h välein ja sain nukuttua vähän pidempään. Countdownia on tässä laskettu jo hyvä tovi ja nyt tuntuu siltä, että mahatyyppi antaa odottaa itseään vielä LA:n jälkeenkin.

Neuvolassa viime maanantaina, rv 38+4:

• Onko supistuksia? Ei. Enkä tiedä onko harjoitussupistuksiakaan. Maha hetkellisesti saattaa kyllä kovettua, muttei ainakaan kivuliaasti. Jotain vihlasuja kohdunkaulan tietämillä tai jossain siellä päin on. Nämä tuntuvat ikään kuin tökkäisyiltä, vihlaisuilta - kestävät ihan muutaman sekunnin esim. kävellessä, mutta niitäkään ei ole edes joka päivä.
• Kohdunpohjan korkeus: laskenut 2cm, ei huolestumisen aihetta
• Hemoglobiini noussut 113 -> 127, joten rautalääkkeet saan tähän hetkeen lopettaa
• Painoa yhteensä tullut +9,6kg (olin syönyt juuri ennen neuvolaan lähtöä, joten siitä tulee pari sataa grammaa lisää). Ihmettelen kuitenkin, että näinkin maltillisella painon nousulla on raskaus mennyt. Turhaan alkuun stressasin aiheesta!;)
• Vauvan liikkeet normaalit kun vähän dopplerilla häntä tökittiin. Hän oli klo 12 päikkäreillä neuvola-aikaan, joten kuka sitä nyt silloin jaksaa liikkua.
• Vauvan syke oli "nukkuessa" n. 130 tienoilla, ja kysyinkin, että onko syke vähän laskenut kun aiemmin ollut n. 150x/min. Olihan se, mutta kun tyyppi heräsi niin johan se sykekin nousi.
• Viikon päästä nähdään jälleen.
• Jos mennään lasketun ajan yli niin 10vrk:n päästä viimeistään lasketusta ajasta mennään äitipolille. Meillä 10. vuorokausi olisi sunnuntai, joten todennäköisesti siitä seuraava maanantai, 26.1., olisi viimeistään meidän vauvan ensiparkaisupäivä. Jos siis ollaan oikein laskelmoivia tässä vaiheessa..

Kerroin neuvolatädille, että on niin epätietoinen olo koska sitten pitäisi synnärille lähteä. Tai periaatteessa tietää ohjeet supistuksien seuraamisista, lapsiveden menosta tai mahdollisesta äkillisestä verenvuodosta, mutta silti sitä odottaa, että miten omalla kohdalla asiat menevät. Malttamaton kun on niin ei jaksaisi odottaa. Th sanoi osuvasti, että vauvat eivät koskaan katso kalenteria - vanhemmat sitä vastoin saattavat katsoa. Heh! Myönnän olevani juuri se ihminen, joka elää kalenterin mukaan ja tämä onkin hankalaa kun periaatteessa ei uskalla tehdä kalenterivarauksia liian lähelle laskettua aikaa! Toisaalta se on mukavaa, mutta toisaalta se saa päivät tuntumaan ikuisuuksilta. "Mitä sitä tänään tekisi...?" on lähes jokaisen aamun ajatus... Turhauttavaa!

Kärsimättömyydestä johtuen olen lueskellut keskustelupalstoja ja blogeja etsien tietoa, miten synnytykset ovat käynnistyneet, tai onko mitään ennakoivia oireita. Tietenkin siihen on yhtä monta ennusmerkkiä kuin on raskaana olevaa naistakin. Innokkaana muiden kokemuksia lukiessa sitä ajattelee, että "JES Hb oli noussut - viittaa siis viikon sisällä tapahtuvaan synnytykseen" tai alkaa
seurailemaan pikkuhousunsuojia maanisesti - oliskohan tuo pala sitä limatulppaa tai nytkö lirahti lapsivettä? Pitäisi rauhallisesti odotella ja luottaa siihen, että oma kroppa toimii itselle parhaalla tavalla synnytyksen lähestyessä. Mutta kuten sanottu: "Odottavan aika on pitkä".

Rv39+0 siluettia.
Sunnuntaina olisi tarkoitus napata pari raskauskuvaa tuttavan toimesta.
Nähtäväksi jää löytyykö sieltä iFöönilaatua parempaa julkaistavaa!
(kuvanmuokkaustaidot puuttuu, pahoittelut)

Viime viikoilla olen myös etsinyt tietoa yliaikaisuudesta, synnytyksen käynnistämisestä sekä sairaalassa, että kotikonstein. Tietenkään tässä rv37-38 tienoilla ei ole ollut fiksua lähteä kotikonsteja kokeilemaan, koska luonto on syystä ihmisen raskauden keston asettanut sinne suunnilleen 40 viikon tienoille. Ennenaikaisina syntyneillä vauvoilla on esimerkiksi keuhkojen tai syömisen kanssa ongelmia, puhumattakaan niistä pienistä keskosista, jotka painavat alle 1000g. Synnytystä ei siis tietoisesti kannata kiirehtiä. Silti olen ollut tiedonjanoinen ja halunnut "sivistää" itseäni. Koska vointini on ollut hyvä niin edelleen mennään koiran kanssa lenkkiä 3 x päivässä, välillä kylläkin lyhyempää reittiä ja hitaampaa. Pidemmillä lenkeillä poikkeuksetta tulee noita pistoksia alapäähän tai sitten pitää päästää pissalle (viimeisen vuorokauden aikana olen valehtelematta käynyt varmaan 15x pissalla!!).

Akupunktiota, hermoratahierontaa, SSS (siivous, seksi, sauna) tai muitakaan synnytyksen käynnistämiskeinoja en ole kokeillut. Kuitenkin, testasin vähän rajojani loppiaisena ja lähdettiin lähimetsään aamulenkille kameran kera. Kestoltaan siis pidempi lenkki vaikka matkaa ei paljon tullut, ja myös tulisin kyykkimään, polvistumaan, pyörimään lumessa eri tavoin kuin normaalilenkillä. Riskinä myös, että koira lähtee omille teilleen rusakon perässä. Siksi heijastinliivi, jotta sen erottaa. Kuvasaldoa:

Aurinko vielä piilossa puiden takana. 

Minkä-lie-betoniputken läpi Lumikin kuvausta.

Ei oikein onnistunut koko kuvaaminen.. Mutta tästä on varaa parantaa!

Uusi objektiivi, musta koira valkoisella taustalla, turhautuminen ja toppahousujen painaminen vatsaa sai minut lopettamaan kuvaussession. Tulipahan joululahja alustavasti testattua. Tietää ensi kerralla toimia hieman toisin. Tämä lenkkikään ei silti saanut minkäänlaisia supistuksia aikaiseksi. Turhautuminen heti aamusta taisi saada koko päivälle negatiivisen sävyn ja olin kotona yksikseni kiukkuinen. Tuhahtelin itselleni ja ajatuksilleni, tiuskin koiralle... Joku hormonihuuru oli loppiaisen teemasana. 

Noniin. Sekavaa kirjoitusta unen rajamailla. Odottavin mielin lähdetään 40. raskausviikkoon!