Rv 41+4 kuulumiset

Yhä paketissa.

Meillä oli tänä aamuna äitiyspoliklinikalle lasketunajan ylittymisen seuranta-aika. Eilen illalla vähän jännitti, että tullaanko tänään vielä polilta kotiin vai joko päästäisiin käynnistelemään synnytystä. Ajatus käynnistyksestä sai toisaalta "hyviä perhosia" vatsan pohjalle - jospa nyytti saapuisi meille jo pian? Mutta toisaalta ajatus synnytyksen käynnistämisestä saa minut pelkäämään. En ala etsimään tietopohjaa käynnistämisestä, mutta monesti on jouduttu käyttämään imukuppeja tai lopulta sektiolla saattamaan vauva maailmaan. Sektiota en millään toivoisi. En tiedä mistä olen tämän pelon sektioon kehitellyt, mutta siellä takaraivossa se vain kummittelee. Yh, yritän unohtaa sen hetkeksi...

Tämän päiväinen ajanvaraus sai meidät miehen kanssa vähän juttelemaan enemmän tulevasta. Vaikka sitä raskauden aikana onkin asiaa käsitelty riipaisu sieltä täältä, niin nyt kun oli konkreettisesti joku "deadline" niin se laittoi molemmille uusia ajatuksia ja mietteitä päähän pyörimään. Puhuin hänelle tuosta sektiopelosta ja muutenkin toiveistani synnytyksen suhteen, jos sattuu etten olekaan ihan järkevimmästä päästä ilokaasuhengityksien ja lääkehuurujen jälkeen. Ehdittiinpä nämäkin käymään läpi kun ei ole tullut äkkilähtöä keskellä yötä! Jotain hyvää tästä lasketunajan ylittämisestä! :D

No, äitipolilla mentiin ensin istumaan käyrille - vauvan sykettä ja supistuksia mittailtiin, sekä lisäksi annettiin nappi käteen, jota painella kun tuntee vauvan liikkeet. Tässä pitäisi istuskella n.20min, mutta oltiin vähän kauemmin kun päivystyspotilas otettiin ennen meitä lääkärille. Vauvan sykkeet olivat aluksi 135-145x/min välillä, mutta laski joksikin aikaa 125-135x/min välille. Liikkeiden suhteen vauva oli aikas rauhallinen, varmaan päikkärit menossa, mutta kun vähän tökki jalkapohjia niin vauva reipastui sen verran, että sain tulostuvaan paperiin painella sillä kädessä olevalla napilla edes muutaman liikkeen. Vauvan liikkuessa sykkeetkin nousivat yli 150/min. Supistuskäyrää emme edes aluksi tajunneet. Siinä vain prosentit huiteli ylös ja alas mielivaltaisesti. Jossain vaiheessa tajusin, että ai niin sellasia supistusmittareitakin olen jossain videoilla nähnyt, joten tämä voisi olla se. Katselin kuinka prosentit kävivät useasti yli 70, 80 ja jopa yli 90 %:n, mutta en tuntenut itse mitään! Tämä oli hassua. Sitten kysyin hoitajalta, joka tuli tulostuneen paperin ottamaan talteen, että mikä tuo prosenttiluku on niin hän vahvisti että supistuskäyrä, mutta "ei sitä pidä liian tarkasti katsoa, ei se kerro juuri mitään". Ööö, miksi sellainen minulle sitten laitettiin, jos ei kerro mitään?? Jos joku fiksumpi lukija tietää niin saa valaista minua! Tulostunut supistuskäyrä siis pomppi ylös-alas pienillä väliajoilla...

Sitten käytiin lääkärin juttusilla. Muutama sana voinnista, vauvan liikkeistä ym. yleistä ja sitten "housut pois ja potilaspedille makaamaan". Sisätutkimuksessa lääkäri tutki kohdunkaulan ja totesi, että "kohdunkaula on taaksepäin, sormelle auki ja mittaa 1,5-2cm". Siinä sitten itsekseni ajattelin, että ei siis ollut tapahtunut mitää valmistavaa niistä sukkapuikkokivuista. Ajanvarauksen lopulla kuulin vielä lääkärin puhuvan sanelukoneeseen, että kohdunkaula oli kiinteä, joten vahvisti vain sen, ettei ole vauva valmis vielä syntymään. Muuten sisätutkimus tehtiin kyllä aika ronskilla otteella lääkärin samalla selostaessa, että tätä kauttahan ne vauvat ulos tulevat, ja että monella sisätutkimus saa spontaanin synnytyksen käynnistymään. Joo, niin varmaan, auttaakohan meille... Lääkäriltä lähtiessä tuntuma oli sen mukainen, että voisi vähän supistaa, mutta ainoat kivut tulivat oikeaan pakaraan. Pakaraa puudutti ja poltteli sen verran, että jalalle oli jopa vaikea varata painoa. Ei siis vielä aiheuttanut tutkimuksen tekeminen mitään.. Jospa vähän myöhemmin?

Vauvaa myös ultrattiin, mutta niistä ei jäänyt paljon minulle mieleen. Mittoja se lääkäri heitteli hoitajalle (kätilölle?) ja sain napattua sieltä painoarvion, 3.3kg, ja että lapsivettä on edelleen ihan riittävästi. Selällään maaten vauvan syke taas laski sen verran, ettei lääkäri saanut jotain (syke?, verivirtaukset?) mitattua, joten selkäni taakse laitettiin sellainen kiilatyyny. Kaikki oli kuitenkin kunnossa vauvalla, joten sitten vain geelit mahalta pois, housut takaisin jalkaan ja kuuntelemaan mitä käynnistämisestä suunnitellaan. Ja niinhän siinä sitten kävi kuten miehen kanssa ajattelimme, että matka käy takaisin kotiin käynnistysaika lapulla parin päivän päähän.

Nyytti antaa odotuttaa itseään ja tulevilla vanhemmilla alkaa olla vähän turhautunut olo. Mies on töissä ja harkoissa koko ajan hälytysvalmiudessa - ollut jo useamman viikon! Minä puolestaan oleskelen kotosalla, yrittäen keksiä keinoja millä saada supistuksia ilmaantumaan. Me täällä mennään tunti kerrallaan kohti keskiviikkoa ja katsotaan sitten millä tavalla meidän vauva maailmaan ilmestyy. Joka tapauksessa loppuviikosta meillä pitäisi olla pieni nyytti kainalossa ja meistä tulee vanhemmat. <3 Turhautumisen vallatessa tätä ihanaa ajatusta on vaikea käsittää, mutta jospa se mieli tästä kohenee loppuviikkoa kohden!

Jos siellä lukijoissa on muita lasketunajan ylittäjiä niin laittakaa omia kokemuksia ja fiiliksiä! :)