Rv 15+5 ja pohdintoja vuoden päähän

Vavva on pysynyt matkassa! Eilisellä neuvolakäynnillä kuunneltiin sydänääniä ja tiuhaan se pikku sydän siellä pamppailikin. 140-150 välillä oli sydämen lyönnit. Ja neuvolatäti sanoi, että kovasti siellä potkitaan ja touhutaan. Niitä vaan ei itse vielä tunne... Voih, odotan jo niin sitä hetkeä, että tuntisin pikkuiset liikkeet massun pohjalla!

Tällä hetkellä takana ovat seuraavat käynnit:

1. Ensikäynti neuvolassa, rv 9+5. Esitiedot vanhemmista, pissakoe, hemoglobiini, verenpaine, paino, terveydenhoitajan tekemä ultraääni, josta saatiin kuvia jo mukaan. Viikko tästä käynnistä kävin verikokeissa; veriryhmä, kuppa- ja HIV-testit sekä sikiöseulontaan kuuluvat verikokeet. Kaikki kuitenkin ok, eikä seulontatutkimuksistakaan soiteltu perään.
2. Alkuraskauden sikiöseulontatutkimus, rv 12+5. Lääkärin tekemän niskapoimututkimus ja taisi lääkäri muutenkin tarkistaa, että sikiö siinä vaiheessa on rakenteeltaan normaali.
3. Toinen neuvolakäynti terveydenhoitajan vastaanotolla, rv 15+4. Jälleen pissakoe, Hb, verenpaine ja paino. Hemoglobiini olikin rv5 arvosta, joka otettu juuri ennen kuin tiesin raskaudestani, pudonnut 146->121. Silti vielä hyvillä Hb-arvoilla mennään. Verenpaineeni jo ennen raskautta on ollut 60-70/100-115. Näillä alueilla ollaan edelleen. Huimausta ja silmien sumenemista on esim. nopeasti noustessa, mutta huimauksen kanssa pärjää.

Painoa tähän mennessä on tullut +2,6kg. Lähtöpaino oli 54,5kg ja eilen vaaka näytti (täydellä virtsarakolla ;D ) 57,1kg. Olen päästäni vinksallaan kun kauhistuin tuota vaakalukemaa. Joo, painoa kuuluu raskaudessa tullakin, mutta nuo kilot ovat tulleet muuallekin kuin kohtuun! Rinnat ovat kasvaneet ja niistä painoa varmaan tuleekin, mutta en pysty laittamaan kaikkea vavvan piikkiin. Liikkumattomuus osin väsymyksen, osin oman laiskuuden takia, sekä aiempaa useammin syöminen ovat tehneet osansa. Nyt kun väsymys on pikku hiljaa väistymässä pitäisi saada itsensä raahattua urheilemaan. Se kuitenkin tekee hyvää niin keholle ja mielelle kuin vauvallekin. Tästä painosta ja muuttuvasta kropastani voisin varmaan paasata enemmänkin, mutta yritän hyväksyen ottaa vastaan jokaisen raskauskilon- ja arven. En ainakaan tekisi mitään sellaista mikä voisi kehittyvää sikiötä vahingoittaa - niin pahaa päähän pinttymää en ole kehittänyt!

Näistä painoasioista päästään reippaan vuoden päähän. Hääpaikka ja -kirkko on varattu, samoin kuin pitopalvelu ja valokuvaaja. Haluan nauttia tulevasta hääpäivästä ja siihen kuuluu myös se, että olen tyytyväinen ulkonäkööni. Niinpä selailen aina välillä synnyttäneiden äitien treeniohjelmia ja heidän upeita tuloksiaan. Kuntokeskuksessa, jossa käyn, oli tovi sitten juuri passeli personal trainer ohjaus: "Äiti kuntoon -paketti" synnyttäneille äideille, 1kk synnytyksen jälkeen aloitettavaksi. Näytin tätä Facebook-mainosta miehelle ja hän sanoikin, että "maksanko tuon sitten sinulle?" <3 Joo, ehdottomasti! Ajattelin myös pyytää sieltä uuden kuntosaliohjauksen tälle raskausajalle. Siellä kun sopivasti on juuri synnyttänyt personal trainer töissä, tai äitiyslomalla vielä mutta kuitenkin ;) Asiantuntemusta varmasti riittää!

Haaveillen on hyvä jatkaa tästä eteenpäin! Rakenneultraa odotellessa - elokuun lopulle menee, sekä häähumuilua vuoden ja yhden viikon päähän.

Rv 14+1 ja möhömaha

Katseen siirtyminen silmistä puoli metriä alemmas.
-"Maha."
Ja hymy perään.

Eilen sitten mieskin kiinnitti huomiota vatsan seutuville. Tähän asti olen saanut kommentteja suurentuneista rinnoista, mutta kyllä tuo vatsan seutu vain alkaa pömpöttämään. Olen kyllä syönyt hyvällä ruokahalulla ja edelleen parin tunnin välein maha ilmoittaa välipalan tarpeesta. Äh ja puh! Yksi kaveri, jolla viikkoja kasassa muutaman enemmän, sanoi hyvin: "nyt ihmiset katsovat, että onko tuo lihonut vai raskaana".

Tästä raskausmahan tai vauvamahan esiin tulemisesta on vaikka kuinka paljo tekstiä keskustelupalstoilla. Jo rv5 surffailin internetin ihmeellisessä maailmassa toisten vauvamahoja, etsien tietoa koska sen pitäisi näkyä ja myös miten äidit ovat saaneet raskauskilot karistettua (joo, ehkei kannattaisi vielä sitä miettiä, mutta pakkomielle siihen, että häissä näytän edes kohtuulliselta painaa takaraivossa). Toiset väittävät kiven kovaa, ettei raskaus voi vielä näkyä kuin viikoilla 18+, osa taas kertoo, että jo viikolla 6 vatsa pömpöttää söpösti. Näistähän saa kunnon taistelun keskusteluissa aikaiseksi!

Ennen ensimmäistä neuvolakäynti näitä googlattuja juttuja tuli luettua liiaksikin. Nyt neuvolasta saadun materiaalin luettuani ja aikani näitä asioita netistä suodatettuani tulin siihen tulokseen, ettei kukaan voi sanoa koska se juuri minun kohdallani tulee näkyviin. Ja se näkyy nyt, rv 14. Olkoon tämä "raskausmahaa", ei ehkä vielä "vauvamahaa". Kuvaa en saa tähän hätiin ladattua, mutta jospa saisin koostettua pian muutaman viikon yhteen. Kuvat olen ottanut tasaviikoin rv12 lähtien. Olen möhömaha. Siltä ainakin tuntuu! Mikä ero raskaus- ja vauvamahalla sitten on? Mielestäni tämän hetkiseen raskausmahaani kuuluu olennaisesti turvotus, jonka aiheuttaa ah niin toimimaton suoli, ummetus! Syön paljon kuituja, mutta se vähäinen määrä mitä vehnähiilarihöttöä tulee syötyä niin tuntuu saman tien. Osaisinko olla ilman sitä höttöä? Yleensähän käy niin, että kun kieltää itseltään jotain niin sitä tekee mieli kahta kovemmin.

Mitä möhömahan vaatettamiseen tulee, niin en ole muistaakseni rv9 jälkeen mielelläni pitänyt normaaleja farkkuja. Lahkeet menee kyllä, mutta vyötärö painaa ikävästi. Varsinkin toimistotyössä se vyötärökaistale on pahassa paikassa painamassa. Pissahätä, kasvava kohtu ja painava vyötärökaistale = no so perfect match! Leggingsejä olen käyttänyt suurimmaksi osaksi. Tosin laitoin joku päivä viime viikolla sukkahousumateriaalia (ohuet, varmaan 60den) olevat leggingsit, joissa oli korkealle ulottuva vyötärö niin ajattelin saavani sen niin korkealle rintojen alle ettei mahaa painaisi. Mitä vielä? Nehän oli aivan kamalat päällä. Puristi ja kiristi rintojen alla, painoi navan kohdalla ja lantioluiden kohdalle laitettuna pepun puolelta housut valuu koko ajan alas!! Joten, päätin tehdä tilauksen H&M nettikaupasta. Tilasin neljät äitiyshousut; treggingsit, leggingsit ja kahdet farkut. Toimitusaika oli arvioitu normaalia pidemmäksi (syystä että?), joten jos ensi viikolla paketin saan niin varmaan ihan hyvään aikaan saisi äitiyshousut käyttöön. Paitoja en vielä ostellut, katselin vain ideoita. Omistan sen verran väljiä paitoja, että niiden kanssa pärjää vielä. Tosin toissapäivänä kaverini sanoi jumpassa, että kyllä se masu sieltä näkyy.:)

 Mama Treggingsit. H&M

 

Mama Denimhousut. H&M

Huomenna alkaa viikon kesäloma! Lomalta palattuani saattaa jo tulla työtovereilta zoomailevia katseita... ;D

Raskaudesta kertominen

Nyt kun on viikkoja kasassa 13+3 niin väkisinkin sitä haluaisi jo tiedottaa koko maailmalle pienen perheenjäsenen tulosta. Tällä hetkellä asiasta tietävät minun vanhempani ja sisarukseni sekä meidän lähimmät ystävämme.

Maaginen rv12 raja keskenmenoprosentteineen (edelleen kai on joku prosentti olemassa loppuun asti) jäi tovi sitten taakse, mutta silti olen edelleen varpaillani. Nyt kaipaan paljon henkisiä "tarrasukkia" tälle vauvalle!

Kuva Stockmann

Olemme varovaisesti kertoneet raskaudesta siis läheisimmille ihmisille. Esimiehelle kerroin jo muistaakseni rv7 tai rv8 kun jouduin ottamaan töistä muutaman päivän vapaaksi pahoinvoinnin vuoksi. En vain osannut sanoa olevani 'mahataudissa' - olen huono valehtelemaan. Muuten töissä ei vielä tiedetä (kai?). Rv9 neuvolaultran jälkeen kerroimme vanhemmilleni. Siinä rv9 tietämillä myös kerroin juhannusseurueelle, koska neljää päivää nauttimatta alkoholia, juustoja, graavilohta tms. ei enää laiteta vain antibioottikuurin piikkiin!

Mieheni puolelta ei tiedä kuin pari kaveria. Hänen sukulaisilleen kerromme, kun pääsemme miehen kotipaikalla vierailemaan - viikon päästä siis. Sanoin itse aiemmin kun kerroimme omille vanhemmilleni, että haluan kertoa uutiset kasvotusten, myös siskolleni, jota siihen hätiin en saanut paikalle. En vain halunnut kertoa puhelimessa. Halusin nähdä ihmisten reaktiot asiaan, vaikka uskoinkin, että positiivisesti yllättyneitä he tulevat olemaan. Koin, että sukulaisille (äiti, isä, sisarukset) kertominen oli helppoa. Yritin tovin löytää sopivaa hetkeä, mutta en joutunut mahdottomia ponnistelemaan, että sain asian tuotua ilmi. Olivathan he iloisia. Pari kyyneltä taidettiin tirauttaa. Hassua oli, ettei äitini saanut minkäänlaisia täsmentäviä kysymyksiä aikaan, esim. kuinka on mennyt, kuinka pitkällä raskaus on, miltä tuntuu... Hän vain halasi ja onnitteli. Höpsö! Kerroin kyllä olevani alkuvaiheessa ja että, vielä on jännitettävää, mutta tuskin taisi mennä perille asti. Seuraavan kerran kun nähtiin niin juteltiin äitiyspäivärahoista yms. raha-asioista. Eikä vieläkään tullut kysymyksiä pahoinvoinneista, mieliteoista tms. joita minä taas googletin harva se päivä?! Noh, pikku hiljaa niistäkin on saatu jo puhetta - ehkä heidän piti ensin sisäistää asia! Ja tämä siis kaikella positiivisuudella <3

Ystäville kertomista hieman jännitin. Meillä on sellainen pieni neljän hengen ystäväporukka. Yksi tiesi, että yritämme. Toisella taasen on enemmän koirakuumetta kuin vauvakuumetta. Kolmas puolestaan on elänyt siskonsa raskautta jo, joten hänelle ei raskausuutiset ole aivan uusi juttu. Oli vaikea löytää sopivaa hetkeä, varsinkin kun viime näkemästä oli hetki aikaa ja oli muutakin puhuttavaa. Sitten vain möläytin. Se hetki kun ystävät alkavat itkemään enemmän kuin itse on tähän mennessä itkenyt ja kun yrittää selvittää mitä mieltä ystävät ovat... Turhaa jännitin. Sain kovasti onnitteluja, mutta ystävien itku ei meinannut loppua. Ainakin he taisivat olla onnellisia puolestani <3

Yhdessä miehen kanssa on kerrottu uutiset, lukuun ottamatta omaa ystäväpiiriäni. Mielestäni on tärkeää, että mies on myös mukana kertomassa ja saa osansa kertomisen jännityksestä. Mielenkiinnolla odotan miten hän asian ilmaisee viikon päästä omalle suvulleen! "Minusta tulee isä", "K on raskaana" vai "Meille tulee vauva"? Onko muilla kokemuksia siitä miten miehet raskaudesta kertovat? Ehtisi veikkauksen laittamaan vielä, heh! Tai mikä paras, sattuuko joku mies lukemaan tätä, kuinka kerroit?

Suojassa masussani

Eilisessä ultrassa silmin nähden kaikki hyvin. Seulontatuloksia toki joutuu odottelemaan vielä 1-2vk, mutta meidän pieni ufo-olio elää, sydän sykkii ja reippaasti se siellä poseerasi ultralaitteelle! 2010 -luvun lapsi kun näköjään on alusta asti kasvot kameraan päin. Jos sillä olisi oma digijärkkäri siellä niin montako 'selfietä' tulisikaan 9kk:n aikana!

 

Tuli niin hyvä ja onnellinen olo! Nyt olen varmempi siitä, että uusi elämän alku kasvaa sisälläni. Näköjään se vaati henkisellä tasolla seitsemän viikon totuttelua lauseeseen "olen raskaana" sekä toisen ultrakuvan. Sydänäänet kuultiin - 150/min. CRL eli pääperämitta oli 6,1cm, joten lääkärin mukaan mennään alkuperäisillä viikoilla - tänään siis 12+6. Kuvia saatiin taas muutama mukaan ja otin niistä heti kopiot, kuten 9vk:n ultrastakin. Äitini kertoi, että kun he saivat ultrakuvia reippaat 20v sitten niin he eivät tajunneet ottaa kopiota ja sitten kuvat haalenivat... Jos siis haluaa pysyvän muiston niistä, niin ottakaa kopio tai skannatkaa koneelle! Otin kyllä myös kännykällä kuvan puhelimeeni, jotta kuva kulkee mukanani muuallakin kuin neuvolakortin välissä.

 

Lueskelin ultran jälkeen muidenkin odottajien blogeja ja fiilistelin heidän tekemiään hankintoja uutta perheenjäsentä varten. Uskalsin haaveilla bodyjen shoppailusta ja teinpä miehelle esiteltäväksi työhuoneen muutossuunnitelman. Muutettiin loppuvuodesta uuteen asuntoon, mutta pidin jo silloin vähän silmällä, että valitsen neutraalit värin työhuoneeseen. Koska uskaltaisin oikeasti ostaa jotain tulevalle vauvalle?

 

Tässä vielä lopuksi pieni Kalevala koru -fiilistely. Tämän korun tuoteperhe "Suojassa" sisältää kuvan riipuksen ja korvakorut, joissa ei ole tuota makeanveden helmeä.

 

Kalevala koru - Suojassa. Kuva täältä

Näin tämän korun jo muutama viikko positiivisen raskaustestin jälkeen ja jotenkin se kolahti. Kihlasormukseni ja tuleva vihkisormus ovat keltakultaisia, mutta tämän muotoilu on niin hempeä ja kaunis. 'Ole pieni vauva suojassa siellä kohdussani. Minä suojelen sinua.'

Ja kun kävin tutkimassa Kalevala korun nettisivujen kuvausta korusta tarkemmin niin siellähän oli teksti: "Kalevala Koru Oy tukee Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta tuomalla markkinoille tarkoitusta varten suunnitellun uuden korun. Suojassa-korut tulevat myyntiin jo joulumarkkinoille, ja 5 % korujen myyntituotosta lahjoitetaan Uuden Lastensairaalan tukiyhdistykselle.." Lehdistötiedote täällä.

Tämän jälkeen en enää ihmettele mielikuvaani syntyvään vauvaan.

Ps. Ei ole tarkoitus markkinoida korua. Olen vain hurahtanut Kalevala koruihin!

Huominen ultraus jännittää!

Niskaturvotus-/ niskapoimu-ultra siis kyseessä. Viikkoja huomiseen tulee 12+5 (tai 12+2 kuten 9rv:n ultrassa arvioitiin). Fyysisesti olotila hyvä, ihmeellisiä tuntemuksia alavatsalla on, mutta ei niitä kivuiksikaan voi sanoa. Pahoinvoinnilta (=oksentamiselta) olen ihmeen mukavasti säästynyt kun tajusin kantaa mukanani välipaloja ja syödä parin tunnin välein. Mutta hajut! Voi jestas! Pyykinpesuaineen tuoksu muuttui yököttäväksi hajuksi ja miehelle jäi pyykinpesu.

Mitä tulee henkiseen puoleen... Välillä tuntuu, että olen oikein anti-mama. Huomenna, jos sydänäänet kuuluu ja näkyy niin ehkä uskon todellakin olevani raskaana ja jätän huolehtimiset vähemmälle. Myös kehon muuttuminen mietityttää. En ole mikään mallimittainen tai fitnekseen hurahtanut neitonen, mutta haluan olla tyytyväinen siihen mitä peilistä näen - terveellisin elämäntavoin saavutettuun sopusuhtaiseen perusrunkoon. Jos fitness-naiset ovat Audeja niin minä olen Skoda. Tällä hetkellä turvotus ja pienoinen alavatsan pyöreys (nyt jo?) saavat hieman ahdistumaan peilin edessä. En ahdistu ajatuksesta, että siellä kasvaa pieni elämä, mutta se epävarmuus ja ristiriitaisuus takaraivossa saa aivoni tekemään temppuja. Ehkä raskausmahan kasvu hieman suuremmaksi saa minut ymmärtämään ettei tämä ole lihomista vaan uuden elämän kantamista.

Viime viikolla myös kurkkailin nettikaupoissa vauvan vaatteita. Varovasti. Huomisen jälkeen teen sen varmemmin! Luotan siihen, että mötillä on kaikki kunnossa.

Oletteko muut olleet näin epävarmoja alkuraskaudessa?

Blogin uudistus

Pienet palat pannussa.

Uusi bloginimi, uusia aiheita. Elämäni koostuu tällä hetkellä niin monesta erilaisesta palasesta, etten oikein vielä hahmota millaisen kuvan lopulta eteeni saan.

Näitä palasia ovat:

• Esikoisen odotus - laskettuaika 01/2015
• Naimisiinmeno elämäni miehen kanssa - häät 08/2015
• Urheiluseurassa valmennus, hallinnointi ja muu päällepäsmäröinti
• Päätoimisen työn, sivutoimisen työn ja vapaa-ajan välillä kikkailu - en vaan osaa sanoa oikeissa kohdissa "ei".
• Tulevaisuuden uran haaveilu - toinen korkeakoulututkinto tähtäimessä

Melkoisen pyttipannun näistä aineksista saisi aikaiseksi. Ehkä siksi yritän jäsentää täällä blogimaailmassa päätäni. Hyvän blogin merkkinä on varmaan keskittyminen yhden asian ympärille, mutta täällä sivulla saatetaan mennä yllämainituissa asioissa laidasta laitaan, vähän päiväkirjamaisesti. Sitä tämä minulle on - päiväkirjan kirjoittamista.

Olen hienoinen pessimisti-realisti ja välillä maalailen kauhuskenaarioita asioista. Mitä jos? Entä jos sittenkin? Uskallanko? Voisinko? Entä mitä muut tästä ajattelevat?

Mutta mennään asia ja teksti kerrallaan...Nyt raapaisu raskauteni ensimmäisiin viikkoihin.

1) Olen raskaana. 12 viikkoa.
Jotain siellä sisälläni kasvaa, en vain vielä osaa ajatella tätä todeksi. Olen iloinen ja onnellinen, mutta jollain kieroutuneella tavalla aivoni ajattelevat, ettei se ole totta tai ettei vuoden yrittämisen jälkeen sitä vaan tapahdu meille.
9. viikolla näimme mieheni kanssa ultraäänessä pienen ihmeen ensimmäisen kerran: sydän sykki ja pituutta oli 2,5cm. Minä näin "mötin" heti kun ultrakuva tuli näytölle, mutta miehelleni se ei ollut niin selvää. Kuvaa ihmetellään vieläkin! NP-ultra tehdään ensi viikolla. Olen kai alitajuntaisesti varovainen enkä uskalla liioin iloita raskaudesta. Ehkä tämän ultran jälkeen hieman rauhoitun, sikälimikäli sydänäänet siellä näkyy ja kuuluu. Keskenmenon riskinhän pitäisi olla silloin olla jo aika pieni.
Tämän suhteen jään odottamaan ensi viikon fiiliksiä ja ajatusmaailmani muuttumista. Josko sen uskoisi aikuisten oikeasti todeksi!

Ps. Kasvojani juuri eilen vertasin marras- ja maaliskuisiin kuviin. Hyvällä ihonhoidolla todella saa aikaan myös lievän aknen "parantumista". Vai syytetäänkö tästäkin niitä hormoneja? :D