Maaginen rv12 raja keskenmenoprosentteineen (edelleen kai on joku prosentti olemassa loppuun asti) jäi tovi sitten taakse, mutta silti olen edelleen varpaillani. Nyt kaipaan paljon henkisiä "tarrasukkia" tälle vauvalle!
Kuva Stockmann
Olemme varovaisesti kertoneet raskaudesta siis läheisimmille ihmisille. Esimiehelle kerroin jo muistaakseni rv7 tai rv8 kun jouduin ottamaan töistä muutaman päivän vapaaksi pahoinvoinnin vuoksi. En vain osannut sanoa olevani 'mahataudissa' - olen huono valehtelemaan. Muuten töissä ei vielä tiedetä (kai?). Rv9 neuvolaultran jälkeen kerroimme vanhemmilleni. Siinä rv9 tietämillä myös kerroin juhannusseurueelle, koska neljää päivää nauttimatta alkoholia, juustoja, graavilohta tms. ei enää laiteta vain antibioottikuurin piikkiin!
Mieheni puolelta ei tiedä kuin pari kaveria. Hänen sukulaisilleen kerromme, kun pääsemme miehen kotipaikalla vierailemaan - viikon päästä siis. Sanoin itse aiemmin kun kerroimme omille vanhemmilleni, että haluan kertoa uutiset kasvotusten, myös siskolleni, jota siihen hätiin en saanut paikalle. En vain halunnut kertoa puhelimessa. Halusin nähdä ihmisten reaktiot asiaan, vaikka uskoinkin, että positiivisesti yllättyneitä he tulevat olemaan. Koin, että sukulaisille (äiti, isä, sisarukset) kertominen oli helppoa. Yritin tovin löytää sopivaa hetkeä, mutta en joutunut mahdottomia ponnistelemaan, että sain asian tuotua ilmi. Olivathan he iloisia. Pari kyyneltä taidettiin tirauttaa. Hassua oli, ettei äitini saanut minkäänlaisia täsmentäviä kysymyksiä aikaan, esim. kuinka on mennyt, kuinka pitkällä raskaus on, miltä tuntuu... Hän vain halasi ja onnitteli. Höpsö! Kerroin kyllä olevani alkuvaiheessa ja että, vielä on jännitettävää, mutta tuskin taisi mennä perille asti. Seuraavan kerran kun nähtiin niin juteltiin äitiyspäivärahoista yms. raha-asioista. Eikä vieläkään tullut kysymyksiä pahoinvoinneista, mieliteoista tms. joita minä taas googletin harva se päivä?! Noh, pikku hiljaa niistäkin on saatu jo puhetta - ehkä heidän piti ensin sisäistää asia! Ja tämä siis kaikella positiivisuudella <3
Ystäville kertomista hieman jännitin. Meillä on sellainen pieni neljän hengen ystäväporukka. Yksi tiesi, että yritämme. Toisella taasen on enemmän koirakuumetta kuin vauvakuumetta. Kolmas puolestaan on elänyt siskonsa raskautta jo, joten hänelle ei raskausuutiset ole aivan uusi juttu. Oli vaikea löytää sopivaa hetkeä, varsinkin kun viime näkemästä oli hetki aikaa ja oli muutakin puhuttavaa. Sitten vain möläytin. Se hetki kun ystävät alkavat itkemään enemmän kuin itse on tähän mennessä itkenyt ja kun yrittää selvittää mitä mieltä ystävät ovat... Turhaa jännitin. Sain kovasti onnitteluja, mutta ystävien itku ei meinannut loppua. Ainakin he taisivat olla onnellisia puolestani <3
Yhdessä miehen kanssa on kerrottu uutiset, lukuun ottamatta omaa ystäväpiiriäni. Mielestäni on tärkeää, että mies on myös mukana kertomassa ja saa osansa kertomisen jännityksestä. Mielenkiinnolla odotan miten hän asian ilmaisee viikon päästä omalle suvulleen! "Minusta tulee isä", "K on raskaana" vai "Meille tulee vauva"? Onko muilla kokemuksia siitä miten miehet raskaudesta kertovat? Ehtisi veikkauksen laittamaan vielä, heh! Tai mikä paras, sattuuko joku mies lukemaan tätä, kuinka kerroit?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti