Nyt mennään rv 26+4. Tänään alkaa perhevalmennus. Taisin aiemmin mainita perhevalmennuksesta jossain tekstissä, mutta tänään se oikeasti konkretisoituu. Aiheena tällä ensimmäisellä kerralla on tutustuminen muihin odottajiin, sekä parisuhde ja vanhemmuus. Terveydenhoitaja-kätilö pitää tämän kerran.
Tuntuu oudolta mennä jo nyt perhevalmennukseen ja kun tietää, että ensi viikolla aiheena on synnytys, niin hmm.. mullahan olisi laskettuun aikaan vielä reippaat 13 viikkoa! Kyselin neuvolakäynnillä, että millaisia odottajia tähän ryhmään on tulossa niin kuulemma niitä, joilla on la marraskuusta-tammikuuhun. Taidan olla siis pienimahaisimpia tässä ryhmässä. Jännityksellä, mielenkiinnolla ja varmaan vähän myös pelolla odotan illan "istuntoa". Meillähän on vauvalle hommattu tässä vaiheessa vain yksi vaate. Sekin hankinta oli sellainen "voinko mä nyt vähän lutustella näitä vauvavaatteita, pakko ostaa jo jotain!" kun oltiin siskon kanssa shoppailemassa. Ajatusasteella hankintoja on tehty, mutta oikeasti meillä ei ole vielä mitään. Ei yhtikäs mitään. Joten tuleekohan illalla sellainen paniikki, ettei olla yhtään valmistauduttu tähän vauvan tulemiseen. Marraskuisille vauvoille tarvitsee tietysti olla ne tavarat hankittuna jo tähän mennessä (tai ehtiihän niitäkin vielä), mutta eipä se taida omaan aivotoimintaan mahtua, jos hormonit ja paniikkitunteet alkaa jylläämään. Yritän ottaa iisisti! Ja toisaalta, tuskin siellä tavarahankinnoista puhutaan. Se sattuu nyt vain olemaan mun päässä päällimmäisenä. Ja ainiin, saan mieheni perhevalmennukseen mukaan. Hän tuo henkistä turvaa minulle, mutta myös lisäuskoa siihen, etten odota tätä vauvaa yksin. Ulkokuori varmaan välillä antaa ymmärtää, että olen ihan sinut tämän odotuksen kanssa, mutta kyllä siellä pinnan alla epävarmuutta huokuu.
Mutta siis aiheena vanhemmuus. On tästä miehen kanssa puhuttu - ennen raskauttakin. Ensinnä haluaako lapsia, koska ja montako? Koska olisi siihen valmis? Aina asia jäi hautumaan ja joskus taas nousi pintaan. Sitten kerran lähdettiin pohtimaan, että onko koskaan oikeasti valmis. Onko valmis ottamaan talolainaakaan; korothan voi nousta, rakennusmiehille sattua vahinkoja ja kustannukset nousee ja sitä kautta "velkavankeus" pidentyy. Ehkä kyse oli siitä, onko valmis ottamaan 'riskin', että elämä muuttuu ja onko se muutos meidän mielestä hyvää ja toivottavaa. Otimme tämän riskin tulla vanhemmiksi. Uskon, että vanhemmuuteen voi myös kasvaa ja oppia, kun ei ole kovin pieniä taapertajia ollut lähipiirissä, joita olisi pitänyt hoivata. Ihan hyviä vanhempia meistä tulee, luotto on kova. Ja jos mennään kantapään kautta niin mennään sen kautta kuitenkin voittoon - toivottavasti!
Tällä viikolla on myös sokerirasitustesti. Fiilikset sen suhteen on vähän negatiiviset. Kaikenlainen pakonomainen juominen tai lääkkeiden ottaminen on ikävää. Vitamiinitabletit yökkäilen pois, jos ne on liian isoja tai jos se tabletti sattuu liian kauan pyörimään kielen päällä. Se maku - yök! Millä ihmeellä saan makeaa litkua kurkusta alas, tai oikeastaan millä turruttaisin makuhermot, ettei sitä maistaisi? Ja miten sitten se paasto, joka alkaa jo edellisenä iltana. Mulla on kamala nälkä jo ennen nukkumaan menoa, saati sitten, että pitää odottaa seuraavaan aamupäivään. Evästä mukaan! Lupaan silti kiltisti tämän testin tehdä, jotta ei tarvitse uusia litkuja juoda ja uusia arvoja ottaa sekä takia, etten ole viitsinyt paastota.
Muuten mennään jälleen seuratoiminnan parissa loppuviikko, to-la, ja sunnuntaina pääsen suunnittelemaan luottoystävien ja kaasojen kanssa hääjuttuja! Ihanaa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti