Edvard Munch - Huuto.
Näillä fiiliksillä on muutamaan aamuun tässä lähiaikoina herätty.
Ihmeellisempiä itku-potku-raivari-nauru-hepuleita en ole saanut tähän raskauden vaiheeseen mennessä, eli hormonit jyllää toistaiseksi vain naamataulu akselilla. (Leukaperät ja kaula ovat räjähtäneet käsiin!) Normaalisti olen itkenyt koskettavaa elokuvaa tai tv-ohjelmaa nyt kuten ennen raskauttakin, oli sitten kuukauden aika ollut mikä tahansa. Mutta nyt on tullut kamalia painajaisia. Osassa niistä raivoan silmittömästi miehelleni mm. repien ja kynsien hänen naamaansa. (Onneksi vain unessa, etten ole oikeasti käynyt kiinni!) Ja unet ovat olleet todentuntuisia. On siinä ollut selittelemistä kun nousen ylös kiukkuisena vaikka illalla mentiin nukkumaan hyvin mielin. Tosin yksi entinen työkaveri sanoi, että jos unessaan tappaa jonkun/jonkin niin se tarkoittaa, että siitä asiasta on päässyt yli. Öö, montakohan kertaa täytyy miehen naamaa vielä raapia ja hakata, ennen kuin asia on loppuun käsitelty tuolla mieleni syövereissä??
Unissa käydään päivän tapahtumia läpi tiedostamattomassa mielentilassa, joten unien näkemistä ei voi oikein hallita. Eri ihmisten kanssa käydyistä keskusteluista saattaa jäädä omaan päänuppiin jotain mieltä askarruttavaa tai painavaa ja sitten sen näkee unissa ihmeellisillä tavoilla. Olisi mahtava päästä jollekin unien tulkitsijalle. Ja eikös se mene niin, että jos herää kesken unen niin sen muistaa, mutta muuten se häipyy muistista.. Fiksua tekstiä painajaisista löysin Terveyskirjaston sivuilla. Nyt vain puuttuu se psykoterapeutti, joka kääntää unet selkokielelle.
"Stressi, traumaattiset kokemukset tai onnettomuudet, pelottavat elokuvat tai kirjat sekä kuumeinen sairaus voivat aiheuttaa painajaisia. Runsas ruokailu juuri ennen nukahtamista tai alkoholin käyttö voi lisätä painajaisunen näkemistä." (Terveyskirjasto - painajaisunet)
Ehkä heijastan omaa epävarmuuttani unissa. Tottahan tämä ensiraskaus tuo kaikenlaisia tuntemuksia. En ole tyytyväinen kroppaani, josta aiheutuu epävarmuutta miehen vetovoimasta minua kohtaan. Vauvan tarvikelistan kanssa minä ole touhunnut jo pidemmän aikaa, mutta mieheni alkaa vasta nyt heräillä asiaan. Tämä välillisesti aiheuttaa minulle ajatuksia, että hän ei ole yhtälailla mukana tässä odotuksessa, tai villi mielikuva: ei halua tätä! Mielikuvitus, stressi ja ennen meidän parisuhdetta tapahtuneet ns. traumaattiset kokemukset heijastelevat yöuniini. Ärsyttää. Taas tänä aamuna heräsin omaan huutooni. Huudan kohta takaisin noille painajaisille!
Parempia aamuöitä toivoen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti