Kohti vuotta 2015

Vuosi 2014 lähenee loppuaan. Mahatyyppi on pysynyt matkassa ja olen leikilläni sanonut, että tälle vuodelle tyyppi ei saa maailmaan putkahtaa. No, eihän se oikeasti minun mielipidettäni kysy, mutta täysiaikaisuuteen vedoten olisi hyvä syntyä vuoden 2015 puolella kuten laskettu aikakin antaa ymmärtää. On siinä myös omaa pinnallisuutta - mopokorttia ei joudu odottelemaan loppuvuoteen, 18-vuotisbileet voi pitää vuoden ensimmäisellä puoliskolla ja koululuokallaan hän olisi vanhimpia. Tosin nyt kun tämän menen sanomaan ääneen niin huomisen aikana vielä menee lapsivedet ja vauva syntyy klo 23.50 tänä vuonna. Toivottavasti saadaan kuitenkin odotella sinne tammikuun puoleen väliin!

Ensi vuodesta onkin tulossa meidän taloudessa erityinen. Isoja tapahtumia, isoja päätöksiä. Pienen poikavauvan olisi määrä syntyä tammikuusta, opettelemme elämään vauvan kanssa ja lisäksi järjestelemme elokuisia häitä. Alkuvuosi tulee olemaan varmasti haastavaa aikaa kaikkine uusine asioineen, mutta yritetään myös nauttia. Kahden aikuisen (haha, oon niin aikuinen :D) omien ja yhteisten rutiinien muuttaminen vauvan parhaaksi vaatii varmaan oman aikansa, mutta mieltäni askarruttaa myös tuon karvaturrin suhtautuminen vauvan tuloon. Nyt koiralla on tietyt rutiinit klo 9, 15 ja 21 lenkkeineen, ja on varmasti ihmeellistä myös koiralle kun vauvantuoksuinen pötkylä tulee taloon ja se kommunikoi vain itkien. Vauvan käsien tarttuessa joka tavaraan myös koira saa osansa. Sitä odotan jännityksellä ja vähän pelolla. Nyt Lumikki on kuin ihmisen mieli, mutta lapsiin se ei ole kovinkaan tottunut. Täytyy vain laittaa kädet ristiin ja toivoa, että Lumikki oppii siihen mennessä sietämään pienten käsien liikkumista.

Vauvaan liittyen myös minun oma aikani tulee kulumaan eri tavoin kuin tänä vuonna. 2014 alkuvuodesta sai miettiä olisiko töitä tarjolla vai ei, mistä kuukausitulot haalii kasaan. Sitä teki vuoroa siellä täällä ja välillä epäsäännöllisiin aikoihin, jolloin piti sopia mm. koiran lenkityksistä. Sitten onneksi sai päivätyön, mutta ahkeraan vietin aikaa myös voimistelusalilla. Aikalailla tukka putkella on tämä plikka mennyt! Nyt ei tarvitse hetkeen miettiä töitä - äitiyslomalla ollaan ja keväällä toivon mukaan nautitaan vauva-ajasta. Toisaalta ihan hassua kun ei tarvitse töitä miettiä! Osaako sitä ollakaan selailematta mol.fi -sivuja ja miettien onko täällä alan töitä. Ehkä se vaavi vie huomion muualle niin en ehdi edes töitä ajattelemaan! Voimistelukuviot pyörivät edelleen minun vastuullani, mutta ainakin vuoden alkuun olen delegoinut hommia muille. Luotan tuuraajiini ja olenhan silti puhelimen päässä jos mieltä jokin askarruttaa. Seuratyö on ehkä myös hyväksi minulle. Saan esimerkiksi lähteä vaunuttelemaan harkkoihin ja välillä saa myös pään irti kakkavaipoista.

Sitten olisi ne häät. Kaikkea häähössötystä seuraan Facebookissa ja muualla netissä, mutta joka tapauksessa avioliitto on kahden ihmisen liitto, toisiinsa sitoutuen. Vihkimisen jälkeen olemme yhtä lain edessä ja avioliittolaki määrittelee myös puolisostaan huolehtimisesta. Niin kivaa kuin häähömpötyksiä on kikatella kaasojen kanssa niin kyllä tätä avioliittoa ihan tosissaan saa miettiä. Minulle kihlautuminen on merkki tulevasta avioliitosta ja avioliitto taasen loppuelämän viettämistä tämän puolison kanssa. Jos liian heppoisin perustein lähtee leikkimään häitä niin pelkäänpä pahoin, että siitä tulee vain yksi viiva lisää avioerotilastoihin. Iltasanomat mainosti jokunen aika sitten "Täydellinen tyttö-/poikaystävä" -testejä ja tehtiinhän mekin ne leikillään. Tosin minun tulokseni 71% sai miehen vitsailemaan, että pitäisikö sittenkin vielä vaihtaa. Noh, hänen prosenttinsa eivät yltäneet edes omaani, joten tasoissa ollaan. ;) Vaikka IS kategorisoi meidän vähemmän täydellisiksi niin täytyy luottaa siihen, että olemme toisillemme täydelliset. Noniin, ja tämä on sitä suhteen romantisointia, jota jokaiselle päivälle ei millään löydä omista aivolohkoistaan, joten saan kerrankin hehkuttaa. <3 Jos siis alttarille asti päästään ja sormukset sormiin pujotetaan niin eiköhän tuon miehen kanssa sitten taistella vaikka läpi harmaan kiven.

Isojen asioiden äärellä siis ollaan, joten täytyy toivoa onnea ja menestystä meidän talouteen vuodelle 2015. Yritetään siis elää sen mukaan, että edesauttaa hyviä asioita, eikä tipahda liialliseen negatiivisuuteen heikkoina hetkinä. 

Muutamia, varmaankin vakiolukijoita olen tälle blogille saanut, joten toivotan myös teille ihanaa tulevaa vuotta. Älkää pelätkö haasteita, sillä niiden kautta kasvamme aina enemmän!

Nopea päivitys raskauteen: rv37+5 mennään, ei ihmeellisempiä supistuksia, ei edes harjoitussupistuksia. Vavva on jo aikansa köllötellyt pää alaspäin raivotarjonnassa (rt) ja eilen neuvolassa tth-kätilö tunnusteli, että aika kiinteältä se pää tuolla alhaalla tuntuu, eli olisiko jo kiinnittynyt (??). Rautalääkkeitä otan joka toinen päivä ja sillä on hemoglobiini pysynyt hyvänä (päälle 110). Painoa on tullut +8,8kg, joten ei tässä onneksi päätä huimaaviin lukemiin päästä. Painoarvio oli muuten 17.12. ultrassa 2,3kg, joten sellaista 3,3kg paikkeilla syntymäpaino voisi olla jos lasketun ajan tienoille syntymä ajoittuu. Alhaisten verenpaineiden kanssa taistelen, välillä näkyy tähtiä pelkästään istuessa, mutta muuten vointi on hyvä. On myös huonoja ja kivuliaita lenkkejä, mutta suurimmaksi osaksi rauhallinen taapertaminen koiran kanssa on sujunut hyvin.

Raskaana jouluna

Joulu - Jeesuksen syntymäjuhla tai miten jokainen sen haluaa itse kokea. Minun perheessäni joulupöydässä on aina luettu Raamatusta evankeliumi ja sillä tavoin tuotu kristillinen puoli joulun viettoon. Muuta uskonnollista ei sitten olekaan. Mielestäni joulupyhät ovat suurimmaksi osaksi kauppojen juhlaa kun kassakoneet kilisevät ylihintaisien lahjojen ostamisesta. Niin tai ruokakaupat - ihan kuin pyhinä niistä loppuisi ruoka! Yksi tai kaksi arkipyhää niin johan hamstrataan ruokaa... Myönnän, olen itsekin joskus juhlahumussa syyllistynyt ruuan hamstraamiseen. On vaikka päätetty järjestää pientä illanviettoa porukalla ja sitten olen ostanut kaupasta kolmen päivän eväät 10henkilölle vaikka todellisuudessa paikalla olisi vain kaveripariskunta. Hups! Onneksi tässäkin asiassa olen vähän ottanut opikseni tuon järkevän mieheni tullessa kuvioihin. Jos oma järki sumenee niin hän pitää maan päällä!

Olennaisesti jouluun kuuluu lahjat. Niitä annetaan ja niitä saadaan. Joissain kodeissa varmasti enemmän kuin toisisssa. Lahjojen kanssa hössöttäminen stressaa, mutta onneksi näin vanhempana voidaan hyvissä ajoin sopia mitä kukanenkin toivoo, eikä tarvi ostaa mitään turhaa. Ja sivuhuomio: silti sitä turhaa tulee... Äh! Saatiin lahjaksi hopeiset kakkuatrain ja mikä-lie-juustoveitsi (rakkaudella lahjan antajaa kohtaan). Niin kivoja kuin sisustusjutut ovatkit (huom. minun mielestäni, ei miehen) niin nämä hopeiset astiat/aterimet ym. ovat vain tarkoitettu laatikkoon laitettavaksi. Veikkaan, että näitä ei tule käytettyä koskaan. Ristiäisiinkin unohdan ne ihan varmasti vaikka tällä hetkellä ajattelenkin, että silloin olisi hyvä ajankohta niille. Ja tästä päästään lahja-assosiaation kautta häiden lahjalistaan; silloin pitäisi tuoda lahjaksi vain niitä asioita, joita lahjalistalla lukee. Ja takaisin jouluun. Olen onnellisessa asemassa siinä, että taloudellinen tilanne omassa ja perheeni talouksissa on sen verran hyvä, että on mahdollisuus ostaa lahjoja ja useimmiten myös niitä lahjoja mitä on toivottu. Ei siis saisi valittaa saamistaan lahjoista. Pitäisi olla tyytyväinen. Ehkä olen vain nirso (joo, saisin hävetä...). Yritän kai sanoa, että joululahjoillekin pitäisi olla jokin tarve ja sen myötä käytännöllisyys. Enkä ole lahjojen antamisessa mikään puhdas pulmunen; varmasti olen antanut turhia lahjoja myös toisille. Pahoittelut. Yritän vuosi vuodelta kuunnella enemmän lähimmäisteni tarpeita ja antaa sen mukaisia lahjoja. <3 Silti kiitän tämän vuotisesta lahjakasasta kaikkia lahjan antaneita, siellä oli mm. uusi kameraobjektiivi, jota kovasti toivoin.

Muita jouluperinteitä meillä on aamulla riisipuuron syöminen sekä joulusaunassa ja hautausmaalla käyminen. Aamu alkoi hyvin; puurolautaselta löytyi manteli. MeNaisten artikkelin mukaan manteli viittaa tulevana vuonna häihin, poikalapseen, joulupöydän puheeseen, onneen ja menestykseen ensi vuodelle ja salaisen toiveen esittämistä. Näistä viidesta kaksi olisi toteutumassa, puheena voidaan pitää evankeliumin lukua ruokapöydässä ja kahta viimeistä voi vain toivoa. Tuli mantelit oikeaan osoitteeseen! Joulusaunassa aloitetaan rauhoittuminen ja hautausmaalla kynttiöiden loisteessa voi jo tunnelmoida iltaa. Meidän edesmenneet sukulaiset ovat haudattuna muualle kuin kotikaupunkimme hautuumaalle, joten käymme vain "läheisten muistolle" -kivellä viemässä kynttilät. Hiljentyminen kynttilän tuoman valon ja lämmön ääressä saa usein kyyneleen silmäkulmaan. Tämän vuotista kyyneltä ei siis voi laittaa raskaushormonien piikkiin.

Sitten se perinteinen jouluähky. On kinkkua, laatikkoja, salaatteja majoneeseilla ja ilman, kaloja, limppua, lihapullia... Jouluruuille olisi kai loputon lista. Tänä vuonna jouduin vähän miettimään mitä sinne suuhunsa lappaa ja kuinka paljon lautaselle voi ruokaa kasata. Graavilohet, vaikkakin olisi ollut veljen tekemiä, jäivät tarjottimelle, juustoista piti tarkastaa maidon "turvallisuus" ja maksalaatikkoa en A-vitamiinin takia syönyt. Plaah! Jokapäiväisessä ruokailussa ei ole joutunut näin paljon ruokaa rajoittamaan, mutta pitihän se kulminoitua juuri tähän jouluruokailuun. Ei ole jouluruoka tarkoitettu raskaana olevien syötäväksi. Hyvä puoli on kuitenkin siinä, että sen mitä lautaselleen loppujen lopuksi ottaa voi syödä hyvällä omalla tunnolla, eikä tarvitse miettiä mahan kasvua. Joka tapauksessa se pallomaha tuossa on. ;) Tässä vaiheessa raskautta vauva on jo niin iso, että se rajoittaa mahalaukkuun sullottua ruuan määrää. Sen vuoksi olenkin onnistunut tänä vuonna välttämään ähkyn. No, ehken ihan täydellisesti, mutta ei ole niin pahaa oloa ollut kuin aiemmin. Ehkä ensi vuonna tulee taas paluu itsensä täyteen ahtamiseen.

Viimeinen kategoria; viinit, glögit, konjakit.. siis alkoholi. Raskaana ollessa en ota tippaakaan vai pitäisikö sanoa promilleakaan. Suositushan on, että alkoholia vältetään, mutta silti on ristiriitaista tutkimustulosta esim. punaviinin nauttimisesta raskauden aikana. Ei sillä, että tässä viinaa olisi tehnyt mieli, tai että viihteelle pitäisi päästä, mutta tällaisissa juhlatilaisuuksissa se mielikuva kynttilän valossa nautitusta hyvästä punaviinilasillisesta vain piirtyy mieleen. Asiaa ei auttanut, että äitini oli saanut kehutun jälkiruokaviinin ja tummaa suklaata lahjaksi, ja sitä suunniteltiin nautittavaksi illalla. Onneksi pelihuumassa pulloa ei korkattu. Jospa se säilyisi sen verran pitkälle unohduksissa, että vauvan synnyttyä pääsisin testaamaan makuelämyksen. Mielestäni on mukavaa maistella erilaisia viinejä tai cocktaileja niiden maun vuoksi, ei humaltumistarkoituksessa. Viiniasiantuntijuuteen on piiitkä matka, mutta saahan sitä omia analyysejä tehdä. Samoin glögi, joka on hyvää ilman alkoholia, tarjoiltiin nyt joulunpyhinä kera "Kristalle tietysti ilman terästystä, heh heh".  Sain tai jouduin olemaan tänä vuonna se poikkeus tarjoiltaviin juomiin ja ruokiin. Ja toivon, ettei kukaan saa tästä nyt sitä käsitystä, että kun vauva putkahtaa maailmaan, niin tämä äiti alkaa lipittämään viinejä harva se päivä... 

Jouluna juhlitaan perheen kanssa, annetaan ja otetaan vastaan lähimmäisen rakkautta. Minulla on rakastavat vanhemmat ja sisarukset sekä ihana tuleva aviomies, joiden kanssa sain joulua viettää. Ensi vuoden puolella mekin toivottavasti pääsemme iloitsemaan poikalapsen syntymisestä ja saamme hänen kanssaan jatkaa vuoden päästä jouluperinteitä tai sitten luoda uusia omia tapoja. Rakkautta teidän muidenkin loppujen joulupyhien ajaksi!

Rv 37+1 fiiliksissä kohti uutta vuotta 2015!

Äitiyslomalla

Mihin nämä äitiyslomapäivät menee??

Viime perjantaina alkoi virallisesti äitiysloma. Sitä ennen ehdin olla viikon vuosilomalla ja todellakin käytin lomapäivät hyödyksi. Ensimmäiset lomapäivät taisin vain nauttia pitkään nukkumisen ja päiväunien ihanuudesta, mutta ti-ke tein reissun Tampereelle hääsuunnittelun merkeissä ja loppuviikko menikin seuratyössä. Hääkutsujen malli alkaa hahmottumaan vihdoin ja lisäksi otin ensimmäisen askeleen vihkisormuksen ostoon - kävin kultasepällä suunnittelemassa tulevaa sormusta!

Tämä viikko äitiyslomalla - tai äippälomalla niinku toiset sanoo (yh, mikä sana..) - on mennyt ihan hirvittävän nopeasti! Olen pessyt vauvan vaatteita ja muuta vauvan tavaraa, mm. turvakaukalon pehmusteet. Lisäksi olen sinkoillut sinne tänne seuratyön, sisustusjuttujen ym. perässä. Kiitollinen olen siitä, että vointi sallii tämän! Nyt on muuten tarvikelistaa päivitetty, käy kurkkaamassa.

Toinen pyykkikoneellinen; äitiyspakkauksen vaatteita ja itse ostamiani harsoja name it -liikkeestä.

Lindexiltä ihania vauvavaatteita! <3

Tänään on viikkoja täynnä 35. Hui, niin ne viikot vaan menevät! Vastahan tein sen raskaustestin! Maha kasvaa, ympärysmittaa sillä on tällä hetkellä 96cm. Haukkuvat pieneksi mahaksi ;) Alla olevin kuvin pieni havainnollistaminen oman mahani kehittymisestä. Vasemmalla viikolla 12 otettu kuva kun tämän blogin aloitin ja oikealla tämän aamuinen otos. Kuvat eivät ole ihan samassa suhteessa ja näytänkin aika isolta oikeanpuolimmaisessa, mutta kyllä siitä silti hyvän suunnan saa! Kiloja tullut +7,9kg maanantain neuvolassa punnitessa. Tämä painon muutos siis raskautta ennen olevaan tilanteeseen. Ihan tyytyväinen olen painon kehitykseen. Sitä niin kovasti stressasin!

Rv12+0

Rv35+0

Jos teen raakaa analyysiä itsestäni niin mahan kasvun lisäksi massaa on tullut rintoihin, käsivarsiin ja lantion/pakaroiden seudulle. Rinnat ovat ottaneet sen pari kuppikokoa lisää ja takapuoli alkaa vähän näyttämään kohti lattiaa. Jäänyt tuo pakaratreeni pikkuisen vähemmälle ;) Joinain päivinä pelkkä 15min kävely tuottaa tuskaa, mutta suurin osa päivistä on kivuttomia ja hiljakseen pystyy koiran kanssa lenkeillä käymään. Supistuksia ei ole vielä ollut. Pientä jomottelua kylläkin, mutta eivät kai ole olleet niitä "oikeita" supistuksia. Hemoglobiini oli pari viikkoa sitten tippunut 110 lukemiin ja sain rautalääkettä. Normaalisti kai 110 on vielä ihan hyvä lukema, mutta koska minulla on ollut pyörrytystä ja heikotusta ajoittain niin aloitettiin sitten Obsidan Fe+. Otan sitä joka toinen päivä / 3x viikossa, ja sillä annostuksella vointi ainakin on parempi. Lähtökohtaisesti Hb-arvoni olivat 146 paikkeilla, joten siihen on aika paljon tiputusta. Muita "nappeja" mitä syön; Multivita raskaus ja imetys, Omega3, Kalsium 500mg ja iltaisin otan maitohappobakteerin.

Tuttavapiirissäni on myös kaksi uutta raskautta, joiden lasketut ajat menevät keväälle-kesälle. Olen innoissani heidän puolestaan! Kiva kun tuli muitakin "kohtalotovereita", kun alkuun tuntui, ettei kaveripiirissäni ole ketään, jolle raskaushömpötyksiä voisi puhella. Nyt on Facebookin chat laulanut vaunu-, raskausarpi- ja rakenneultrakeskusteluja! Tuolle komeammalle puoliskolle on välillä aivan turha höpöttää mitään - saan vain vastaukseksi "onhan tässä vielä aikaa". Mutta kyllä sekin alkaa pikku hiljaa tajuamaan mitä tuleman pitää. On se varmasti isälle vaikeaa hahmottaa pienen sikiön kasvamista vauvaksi, kun ei joka päivä saa tuntea liikkeitä. Mahan päältä tunnusteleminen on ihan eri kuin se, että kävellessä tai autoa ajaessa tulee kantapäätä kylkiluuhun ja nyrkkiä virtsarakkoon. :D 

Näihin tunnelmiin tänään. Yritän päivitellä viikoittaiset mahakuvat pian tuonne toiselle sivulle!

Meidän rakkauspömppis tänä aamuna - rv35+0 <3

1 työherätys, 7 vk laskettuun aikaan

Olen ollut urheilun osalta laiska. Varsinkin marraskuussa. Voimistelun merkeissä meni/menee 4/5 marraskuun viikonlopuista ja siihen lisäksi tietenkin arkivalmentamiset ja muu ohjelma. Välillä ihmettelen miten sitä jaksa... Toisaalta, sitä on myös lyönyt päähänsä sellaisen asenteen, että ei se haittaa vaikka en käy salilla tai jumpilla, mullahan on tuo mahatyyppi mukana. Sen ehdoilla mennään. Noh, kyllähän sitä silti voisi käydä jumpilla, omaa laiskuutta se vain on kun mieluummin jää sohvan pohjalle. Lepo on silti sallittua raskauden aikana. Kultainen keskitie on hyvä kulkea!

Tällä hetkellä mennään viikoilla 32+6. Seitsemän viikkoa laskettuun aikaan! Mihin nämä viikot hupenevat? Huomenna on viimeinen työpäivä. Ensin jään viikon lomalle ja vasta itsenäisyyspäivän tienoilta aloitan virallisesti äitiysloman. On hämmentävä tunne, ettei tarvitse hetkeen hakea töitä, miettiä miten kuukausipalkka tällä kertaa muodostuu - Kela maksaa, ihan hirvittäviä summia (not)! Silti on mukava alkaa rauhottumaan vauvan tuloon, alkaa vihdoin panostamaan tähän kodin sisustukseen sen osalta, että vauvalla on täällä hyvä olla (tai taitaa olla niin, että tällä mammalla pitää olla mielenrauha :D).

Rv32+6 jumppatunnin jälkeen energinen olo!

Tänään kuitenkin päätin, että peppua saisi vähä treenata, joten lähdin Combiin kuntosalille. Suunnitelma oli tehdä vähän jumppapallolla kyykkyä ja yläselkää. Kuitenkin kun pääsin leimauskoneelle, huomasin, että kahvakuulatunti alkaa viiden minuutin päästä. Sinne! Viime kerrasta oli aikaa, mutta ajattelin mennä testaamaan miten tällä mahalla siellä pärjää. Ainahan voisin ottaa pienemmän kuulan tai himmailla tahdissa. Pyh ja pah! Hienosti meni koko tunti. En nyt ihan samaan tahtiin kuin alkuraskaudessa tai ennen raskautta, mutta ei tullut supistuksia tai muita mahan kouristuksia, ja lihakset saivat koko kehossa hyvää treeniä. Nautin! En kehdannut pyytää ohjaajaa ottamaan kuvaa kahvakuulan kanssa.. Kuva olisi kiva omassa säilössä kun muutamien vuosien päästä kattoo mites se raskaus menikään. Ehkä tässä vielä ehtii kahvakuulatunnille ja nappaamaan kuvan ;)

Rentoutumista kahvakuulatunnin jälkeen. "Lentopallon" kanssa sohvajumi <3

Tänään sain työpaikan kahvi- ja lounasseurueeltani lahjakortin paikalliseen kampaamoon ja tsemppikortin "lentopallon" kasvattamiseen loppuajaksi. Ihanat työkaverit! <3 Silmäkulma kostui - siitähän saa syyttää niitä hormoneja! Tämä tuli ihan yllätyksenä, siksi ehkä niin voimakkaasti reagoinkin. 

Nyt illan päälle vielä herkutellaan suklaakakulla ja glögillä muutaman ystävän kanssa. Mahatyyppi alias lentopallo saattaa saada pienen sokeritujauksen kakusta, mutta jospa sekin sitten nukkumaan mennessä rentoutuisi.

Rakkauspömppiksen kehitystä

Lähes viikoittain olen kuvia muistanut räpsiä alkaen raskausviikosta 12.

Vasemman puoleinen kuva on otettu rv14 ja oikealla oleva on rv31.

Viikkokuvia löytyy tuolta #babybump sivulta.

Perhevalmennus: Imetys ja vauvan hoito

Rv 31+4. Vajaat kaksi kuukautta jäljellä laskettuun aikaan!

Kaksi viikkoa sitten käytiin viimeisessä perhevalmennuksessa (joo, vähän jälkijunassa raporttia...). Tällä kertaa aiheena imetys ja vauvan hoito. Olin jo ennen tätä käyntiä lueskellut paljon imettämisestä ja sen tärkeyttä toitotettiin joka opuksessa. Vaikkapa terveyskirjaston sivuilta voi lukea imetyksen hyödyistä: "Imetys kannattaa". Alkoi vähän ahdistamaan.. Voin valottaa hieman minkä takia.

Minulle on tehty rintojen pienennysleikkaus 3,5v sitten. Jo lukiossa kuppikoko huiteli 70H tienoilla, eikä se sieltä ainakaan pienentynyt. Kuten rinnanympärysmitasta voi päätellä, en ollut, enkä ole vieläkään mikään isokokoinen. Leikkauspäätöstä pohdin pidemmän aikaa ja leikkausjonossa kesti puolisen vuotta, joten pienennysoperaatio on ollut pitkällinen prosessi. Toipuminen otti aikansa ja edelleen seuraan arpien vaalenemista. Jouduin siis jo leikkauspäätöstä tehdessä miettimään haluaisinko saada tulevaisuudessa lapsia ja myös piti tiedostaa leikkauksen riskit, mm. imetyksen epäonnistuminen. Leikkaustapoja ilmeisesti on useanlaisia, mutta koska olin nuori, lapseton nainen niin leikkaus tehtiin rintakudosta säästäen, jotta mahdollisuus imettämiseen säilyisi. Leikkaus meni hyvin, operaatioon ja lopputulokseen olen tyytyväinen, mutta tässä imettämisen kynnyksellä sitä alkaa pohtimaan vielä enemmän. Entä jos se ei onnistukaan? Mistä tietää antaa vauvalle korviketta? Eihän siitä korvikkeesta saa äidinmaidon hyötyjä? Olenko huono äiti muiden silmissä, jos en imetä? (Tuota viimeistä ajatusta en edes suostu viemään mielessäni eteenpäin. Oma äitinikin on meidän sisarusparven pullolla kasvattanut, kun omaa maitoa vain ei ole tullut. Ja hyvin olemme kasvaneet, ja hyvä äiti hän on silti ollut. Ehkä tämä brutaali nettikeskustelumaailma vain tekee korvikeruokinnasta ikävän ja tuomittavan.)

No perhevalmennuksessa otin esille (ylihuolehtivana ja stressaavana ensisynnyttäjänä) tämän imetykseen suhtautumiseni ja kysyin, että missä vaiheessa sen huomaa tuleeko maitoa vai ei ja koska vauvalle sitten annetaan korviketta. Mutta sain tth:lta rauhoittavan vastauksen, että kyllä siellä synnytysosastolla osataan vauvat hoitaa niin, ettei niiden tarvitse nähdä nälkää. Imetys käydään siellä vielä kädestä pitäen läpi, joten tässä vaiheessa ei ole mitään syytä huoleen. "Muttakun..." protestoin päässäni, mutta tajusin pitää suuni kiinni. Tässä vaiheessa on hyvä tietää etukäteen millaisia vaihtoehtoja on, mutta jätettäköön imetyksen miettiminen synnytyksen jälkeiseen hetkeen.

Tapaamisessa tth esitteli rintakumeja ja maidonkerääjiä, puhui rintapumpuista, imetystyynyistä ja muista tarvikkeista. Isätkin pääsivät vääntelemään rintakumeja, jotta tietävät kauppareissuillaan tuoda oikeita tavaroita. Myös tutit ja tuttipullot keskusteltiin läpi ja oli hauska huomata, että tuttipullojen sterilointi ei ollutkaan isille mikään itsestään selvä juttu!

Vauvan hoidosta käytiin itse kullakin päällimäisenä mielessä olleita asioita läpi; miten vauvaa nostetaan, montako kertaa vaippaa joutuu vaihtamaan päivän aikana, syöttäminen ja röyhtäyttäminen ym. Lisäksi valmennuksessa oli vierailemassa tuore perhe; äiti, isä ja parin kuukauden ikäinen vauva. He kertoivat omista kokemuksistaan ja heiltä sai kysellä mieltä askarruttavia asioita. Tämän perheen vierailu on ehdoton suosikkini koko perhevalmennuksen ajalta. Siinä konkreettisesti näki ja kuuli mitä se vauva-arki oli vauvan syntymän jälkeen ollut. Meillä kun tosiaan ihan lähipiirissä ei ole vauvaperhettä. Tai lähipiirissä joo, mutta ei niin, että sitä olisi nähnyt viikoittain - tai edes kuukausittain.

Kolme neljästä perhevalmennustapaamisesta käyneenä suosittelen lämpimästi muillekin ensisynnyttäjille niihin menemistä. Ja ennen kaikkea suun avaamista siellä, jotta ryhmässä saadaan hyvää keskustelua aikaiseksi. Meidän ryhmässä keskustelua oli paljonkin, kaksituntinen ei olisi aina riittänyt! Kiitos ryhmäläisille!

Perhevalmennus: Fysioterapia

Perhevalmennuksen osa 3: Fysioterapia ja rentoutuminen synnytyksessä. (Oikeasti tämä oli jo viime viikolla, mutta joskus näiden tekstien väsääminen vähän kestää...)

Osa 2 olisi ollut synnytyksestä, mutta se meillä jäi väliin, joten neuvolatädin juttusilla täytyy kysellä synnytykseen liittyvät käytännön asiat; koska lähteä, mihin ovelle saapua keskussairaalassa, mistä isä löytää parkkipaikan jne. jne. Onneksi taksin omavastuu tällaisessa tilanteessa ei ole kovin paljon, eli jos sattuu niin, että minulla tulee äkkilähtö, niin taksilla vaan rapiat 50km synnytyssairaalaan.

Mutta takaisin siihen fysioterapeutin luentoon. Fyssari luetteli kalvomateriaalista meille asioita, joita raskauden aikana pitäisi ottaa huomioon: rasakuden ajan muutokset kehossa, liikunnan tärkeys, hyvän ryhdin ylläpito, oikea nostotekniikka, lantionpohjan lihakset... Plaa plaa plaa. Joo, tärkeää asiaa, mutta pikkuisen myöhässä. Olen näitä asioita lukenut itsekin jo ihan raskauden alkuvaiheessa ja kuntosalilta sain myös oman tietoiskun. Ja toisaalta tässä vaiheessa - rv29, tai kuten muutamalla muulla rv 37-38 - ei välttämättä enää tavaroiden nostelu ja kyykkäys ihan onnistu. Raskauden ajan ryhtikin on jo tässä vaiheessa muotoutunut. Ehkä parilla sanalla viitattiin synnytyksen jälkeiseen ryhtiin lapsen kantelussa tai imettämisessä, mutta tämäkään ei tullut minulle uutena. Yksi kysyi polvivaivoista, mutta siihenkään fyssari ei uskaltanut ottaa kantaa - lääkärinhän se pitäisi todeta. Nojoo... Olen vähän pettynyt tähän käyntiin. En tiedä mitä odotin, mutta ei siellä ainakaan hengitysharjoituksia tehty. Listaan nyt kuitenkin asioita mitä fysioterapeutti käski huomioimaan:

• Lantionpohjan lihakset: Pitäisi aloittaa harjoittaminen jo raskauden aikana (tai ainahan naisten pitäisi muistaa niitä treenata), jotta synnytykseen jälkeen voisi mahdollinen virtsankarkailu vähentyä. 
• Hyvä ryhti: Kehon painopiste muuttuu mahan kasvaessa, mutta silti pitäisi saada keho kannateltua, eikä päästää liiaksi selkää notkolle tai hartioita lysähtämään eteen. Kuntosaliharjoittelu ainakin auttaa tähän.
• Liikunta: Oman kropan ja mielen terveenä pitäminen liikunnan avulla edesauttaa palautumista synnytyksestä. Jokaisella on omat rajansa mahan kanssa, mutta pienikin kävely auttaa. Puhuttiin vähän kuntosaliharjoittelusta, kävelyistä, koiran lenkityksistä... Tähän liittyen käytiin myös nostotekniikoita läpi; miten painavaa laatikkoa nostetaan, mutta yhtälailla myös lasta, joka vaikka makaa lattialla.
• Selkävaivat: Selkävaivoihin (SI-nivelen löystyminen muun muassa) saa terveyskeskuksesta hakea lainaksi tukivöitä. Itse ajattelin, että jos liitoskipuilut pahenevat niin käyn kysymässä tuota vyötä.
• Rentoutuminen: Synnytystä ei kai saisi liiaksi jännittää, jotta osaisi rentouttaa kehonsa. Näin vauvakin tulisi mukavammin ulos kun äiti pystyisi rentoutuneessa tilassa tekemään ponnistamiset ym. 

Parituntisen käynnin loppuun vielä kuunneltiin noin puolen tunnin cd rentoutumisesta. Rentoutumisen aikana myös synnytettiin. Aikas sukkelaan tuntui tämä synnytys menevän! Cd:lla ohjattiin muutamia hengitysharjoituksia supisteluihin ja ponnistamiseen. Jotenkin nämä silti menivät minulta ohi korvien kun istuin epämukavassa asennossa. Olisi pitänyt saada niskan taakse tukea, tai vaikka mennä kyljelleen makaamaan, mutta minkäs teet kun aluksi sovittiin, että kuunnellaan cd istuen. Jälkiviisaus olisi kova sana tässä. Joka tapauksessa kuulimme cd:n kautta hyvän rentoutumisharjoituksen ja hetkittäin tunsin oloni jopa levolliseksi.

Me äidit siis oltiin fysioterapiassa ja rentoutumassa, ja sillä välin miehet pitivät omaa isä-ryhmää. Miehet käyttivät koko kaksituntisen hyödykseen ja huoneesta kuului ainakin loppuajasta kunnon naurunremakkaa. Äidit pääsivät vähän aiemmin jo pois, joten kerrankin miehiä sai odotella. Ei silti tohdittu häiritä isiä - hyvä vaan, että välillä puhuvatkin eivätkä istu tuppisuuna kotona! No, yritin vähän kysellä mitä isien kesken oli puhuttu, mutta eipä sieltä montaa asiaa herunut. Ilmeisesti joku "What happens in Las Vegas, stays in Las Vegas" -tyyppinen miesten kerho, eikä niistä puhuta. Hauskaa sinänsä. Sen verran sain tiristettyä irti, että siellä oli yksi jos toinenkin valittanut seksielämän hiipumisesta. Jotenkin en ole yllättynyt, että tämä puheenaihe on ollut esillä! Miehet <3

Jatkoa perhevalmennuksen viimeisestä osasta vielä tulossa!

Nyt talvisesta lumimaisemasta nautiskellen viikonloppuun... 

10 viikkoa jäljellä!

Hui! Viikkoja on jäljellä enää 10. Kyllä se vain konkreettisemmaksi muuttuu päivä päivältä tälle anti-mamallekin! Hassua, että vauvan tuloa odottaa jo innolla, mutta toisaalta ihmettelen vieläkin, että olen edes raskaana :D Alkuviikot 5-20 menivät niiiin hitaasti ja laskettiin, että koska tulee seuraava täysi viikko täyteen. Mutta sitten rakenneultran jälkeen viikot ovat menneet kuin hujauksessa! Möhömaha on kasvanut, mutta kuulemma (lähinnä toiset äidit sanoneet) se on vieläkin tosi pieni. Noh, eiköhän se tyyppi siellä ala pulskistumaan kun alkaa rasvakerrosta kertymään näillä viikoilla.

Tähän mennessähän olen aika mukavasti välttynyt pahemmilta vaivoilta ja kivuilta. Yksittäisiä poissaoloja on väkisin tullut liitoskipujen ja mahan kovettumisten takia, mutta onneksi on ollut mahdollisuus ottaa niinä hetkinä rauhallisesti ja kivut ovat menneet suhteellisen nopeasti ohi. Mutta nyt on tullut uutta pientä vaivaa: närästys, jalkojen puutuminen ja alkuviikosta meinasin pyörtyä. Tuota pyörtymistunnetta pelästyin aika paljon. Olin syönyt aamupalan noin klo 6.30 ja hetken töissä oltuani olin lähdössä aamukahville, noin klo 8.30 aikaan. Työpisteelläni tuli pahoinvointia ja ajattelin, että käyn vessassa oksentamassa. Kuitenkin vessaan päästyä en halunnutkaan oksentaa ja tajusin tuntevani kylmä hikisyyttä ja paha olo jatkui. Kroppakin oli aika veltto. Pääsin toisen työntekijän valvoessa itse kävelemään lähimmälle sohvalle ja nostin jalat ylös. Olo helpottui muutamassa minuutissa. Pieni heikotus vaivasi jonkun aikaa, mutta sain kahvitauolla syötyä ja otin vähän rauhallisemmin. Silti pelästyin aika paljon, kun mielestäni en ollut tehnyt mitään rasittavaa aamun aikana, olin syönyt pari tuntia aiemmin eikä ollut vielä nälkä. Verensokeriarvot ovat olleet aina ihan hyvät. Soitin neuvolaan ja sain ajan seuraavalle päivälle. Siellä sitten katsottiin hemoglobiini (114 - eli ok) ja verenpaineet. Mittariin tuli lukemat 97/65. Ei ihme, että on vähän ollut huimausongelmaa. Ei minulla ole koskaan korkeita arvoja ollutkaan, mutta nyt mennään vielä matalammalla. Ongelma vain on, että matalaan verenpaineeseen ei ole mitään selkeää "parantamis"keinoa. Pitäisi syödä ja juoda hyvin, nostella jalkoja ylös useammin (toimistohiirellä se vähän unohtuu), eikä saisi pitkiä aikoja istua vain paikallaan.

Nyt kaikki on ollut ihan ok, mutta silti jäi sellainen pieni pelko, että mitä jos ihan yhtäkkiä kotimatkalla paineet laskee ja pökerryn kadulle. Täytyy luottaa siihen, että kadulla kulkee sitten muitakin ihmisiä ja saa apuja heiltä!

Pelonsekaisin tuntein viimeistä raskauskolmatta eteenpäin!

Rv30+0

Sitoutuminen

Lyhyt ja ytimekäs otsikko pitää sisällään paljon. Se on valtavan iso sana, joka on monessa asiassa mukana. Eilen siitä puhuttiin työpaikan kahvipyödässä, mutta aiheeseen olen törmännyt monesti muuallakin. Sitoutuminen - parisuhteeseen, lapseen, työhön, seuratyöhön, ystäviin... Nämä ovat ehkä päällimäisenä omassa mielessä.

Annan pari esimerkkiä, joita elämässä on tullut vastaan, ympäripyöreästi yksityiskohtiin menemättä ;) :

1) Tiimin eräs työntekijä sai tunnustusta 40-vuotisesta työurastaan; kultainen kunniamerkki. Ansio- ja kunniamerkit myönnetään pitkäaikaisesta ansiokkaasta toiminnasta kunnallisella, maakunnallisella tai valtakunnallisella saralla. Työntekijä on pian jäämässä eläkkeelle ja ollut saman työnantajan palveluksessa huimat 40 vuotta. Ihana, pirteä, ystävällinen henkilö. Hän ei ole leipääntynyt työhönsä - tai ei tuo sitä ainakaan ilmi. Hän on myös aktiivisesti mukana muussa paikallisessa toiminnassa eri yhteisöissä.

2) Työhyvinvoinnin edistämiseksi tai hengen kohottamiseksi järjestetään teatterireissu. Lipuissa saattaa olla omavastuuosuus. Kyytejä varten tarvitsee tiedon henkilömäärästä. Sitovat ilmoittautumiset pitäisi tehdä tiettyyn päivään mennessä. Noh, ilmoittautumisia tulee mukavasti deadlineen mennessä, järjestäjä hoitaa liput, kyydit ym. Sitten päivää ennen reissua tulee soittoja: "En voikaan lähteä kun on siivousurakka tehtävänä/tulee vieraita/joku-muu-turha-selitys, eihän minun tarvitse mitään maksaa". HALOO! Se oli S-I-T-O-V-A ilmoittautuminen, tottakai pitää maksaa oma osuus, jos siten on alunperin ohjeissa sanottu.

3) Pariskunta on tavalla tai toisella ajatunut mykkäkouluun ja kriisiin. Asiat eivät tunnu ratkeavan ajan kanssa, eikä välttämättä osata puhua asioita halki. Toisesta tuntuu, että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Ratkaisu: muutto erilleen, avioero ja problem solved. (Ei ihmissuhteet ole näin mustavalkoisia, mutta välillä tuntuu, ettei nähdä myös sen toisen hyvinvoinnin eteen vaivaa...)

Ihailen tämän työntekijän sitoutumista tekemissään toimissa. Tällä hetkellä eläkeiän kynnyksillä olevat työntekijät ovat tehneet pitkän uran saman työnantajan leivissä, mutta samaa ei välttämättä voi enää sanoa n. 10 vuotta nuoremmista. Jo joitakin vuosia sitten tuli työpaikanvaihtamisbuumi: "Tee sitä työtä mitä haluat!" ja sitten Maija Meikäläinen kertoo kuinka vaihtoi lääkäristä kokiksi. Tokihan tämä varmasti lisää työmotivaatiota ja -tehokkuutta. Myös liitot pääsevät siten vähemmällä kun ei enää olla edes 10 tai 20 vuotta samassa työpaikassa eikä tarvitse myöntää enää kunniamerkkejä. (No, oikeasti tuosta 20 vuodestakin taitaa saada jonkun ansiomerkin - sivuseikka.) Omalla kohdallani en osaa sanoa tulenko olemaan samassa työpaikassa edes tuota 10 vuotta. Olen ehkä kasvanut ja oppinut tähän yhteiskuntaan, jossa tulevaisuus on aina vähän epävarmaa, eikä edes pysty luottamaan oman työnsä jatkumiseen. Toisen ammatin opiskeleminen taitaa myös olla nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Opettaako yhteiskunta sitoutumattomuuteen?

Sitten tämän toinen puoli... Vanhemmat eivät sitoudu toisiinsa, järjestettyihin tapahtumiin tai lapsensa harrastuksiin. Onko se sitten helpompaa vain ottaa ja lähteä puolison luota kuin käydä kriisit läpi yhdessä ja myönnytyksiä tehden? Ja sitten jos parilla on lapsia, niin miten siinä tapauksessa toimia eron tullessa puheenaiheeksi... Harrastukset ovat lapselle hyväksi, mutta jotkut voisivat välillä miettiä, meneekö lapsi harrastukseen oman vai vanhemman kiinnostuksen vuoksi. Onko oikein laittaa 3-4 -vuotias lapsi satujumppaan, jotta saa itse omaa aikaa? Vai pitäisikö ihan pieniä lapsia vielä leikittää kotona ja viedä puistoon käpylehmiä tekemään?

Ja sitten tuo kategoria "järjestetyt tapahtumat, joihin olet tehnyt sitovan ilmoittautumisen". Hitto, katso kalenteria jo etukäteen voitko ilmoittautua ja järjestä muut menon sen mukaan (sairastumiset tms. ovat asia erikseen!). Voisi myös ottaa huomioon sen henkilön, joka asioita on järjestellyt, että yhdestä peruuttamisesta saattaa olla iso vaiva. Bussia tilatessa järjestäjä miettii, että jos yksi olisi jäänyt tulematta niin oltaisiin mahduttu pienempään bussiin, mutta tilaa ilmoittautumisten perusteella kuitenkin isomman auton. Sitten tulee se peruutus -> ilmoitus bussiyrittäjälle -> "ai, pienempää bussia ei ole vapaana" -> reissu tehtiin isommalla JA KALLIIMMALLA autolla -> taas maksettin ylimääräistä ryhmän kassavaroista.

Oma tunnustus:
En ole tarpeeksi sitoutunut ystäviini. Tai kummityttööni. Varsinkin näin kilpailukautena kun yrittää sitoutua siihen seuratyöhön niin se on toiselta asialta pois. Tunnen omantunnontuskia kun en ole hetkeen soitellut ystävilleni - en edes ole laittanut viestiä mitä kuuluu. On älypuhelimet, facebookit, twitterit, instat ja muut, mutta yhtä vaivaista viestiä ei saa lähetettyä. Miten se onkin niin vaikeaa? Tässä asiassa olen petrannut vuoden takaisesta, mutta nähtävästi tämä ei vielä tyydytä, sillä asia pyörii välillä mielessä. Pitäisi saada asiat tasapainoon. Sitoutunut moneen, mutta jokaista asiaa tasapuolisesti halliten.

En vielä uskalla edes ajatella miten se tuleva pieni rääpäle vaikuttaa omaan ajan käyttöön tulevana keväänä. Pieni ihmisen alku, joka on täysin riippuvainen vanhemmistaan, on siinä vierellä joka hetki. Se tarvitsee syöttäjää, pesijää, pukijaa - oli se sitten kumpi vanhemmista tahansa, äiti tai isä. Siihen on vanhemman sitouduttava 24 tuntia vuorokaudessa. Tai onpahan tätäkin vastuunottoa joku paennut...

Jokaisen oma valinta. Mutta aina voisi miettiä myös sitä toista osapuolta, miten oma käyttäytyminen vaikuttaa häneen...

Ps. En ole itsekään näissä asioissa puti-puhdas pulmunen. Älkää ottako nokkiinne, tässä vain ajattelun aihetta itse kullekin. <3

Viikonloppu Himoksella

Kyseinen Himos-viikonloppu oli jo pari viikkoa sitten, mutta haluanpa jakaa se kuitenkin.

Ei ehkä vielä kunnon ruskaa mutta ihanan syksyisiä värejä kuitenkin. Mieli rauhoittuu!

Viikonlopun tarkoituksena oli juhlistaa isäni 50-vuotissyntymäpäivää, mutta mieheni kanssa otimme tämän viikonlopun loman kannalta ja otimme myös töistä pari lomapäivää. Näin saimme viikonlopusta tooosi pitkän. Ei tarvinnut ajatella töitä, kakkostöitä, voimistelua tai kotihommia - sai vain mennä ilman aikatauluja. Rentouttavaa ja virkistävää! Ainoa kelloon sidottu toiminta oli pöytävaraus aivan Himoksen rinteiden lähellä sijaitsevaan Ravintola Patapirttiin. Pääsi siis lauantai-iltana vielä valmiiseen pöytään, aijje!

Perjantaina pääsimme mökkiin vasta klo 18, joten sitä ennen poikkesimme Tampereella vähän shoppailemassa ja Jämsästä napattiin vielä evästykset mukaan. Perjantai-illan ohjelmassa oli tortillaherkuttelua, Vain Elämää -ohjelman katsomista, saunomista, synttäriolympialaisten suunnittelua ja taisipa nuo muut maistella alkoholipitoisia juomiakin. Minä oli varautunut jälleen Coca-Colaan! (Ei varmaan ole sekään paras juoma raskauden aikana, mutta kohtuuden rajoissa ei kofeiinin määräkään ylity.) Loppuillasta pelasimme vielä Scrabblea, ja sotahan niistä hyväksyttävistä sanoista saatiin aikaiseksi. Perhesopu silti saatiin säilymään ;)

Olympialaiset: Sienien tunnistamista. Mun tulos 8/13!

Lauantaiaamupäivästä oli olympialaislajina sienien tunnistustesti. Pöydälle laitettiin kuvia erilaisista sienistä ja meille annettiin lapulla vaihdoehdot. Kuvia oli 13, joista osasin tunnistaa jopa kahdeksan. Sillä ei ihan päässyt voittoon, sillä veljeni tyttöystävä sai yhdeksän pistettä ja voitti tämän lajin. Mutta yllättävän hyvin oli sienet hallussa. Huom. kärpässieni ei ollut näillä listoilla!

Jälkipyykki kilpailuista ja sienikirjan lukemista.

Kynttilät taisivat palaa aina kun pöydän ääressä istuttiin. 

Tämä kuva on päiväsaikaan otettu, mutta kivasti silti tulee tunnelmaa.

Lauantaiksi äiti ja isä olivat myös suunnitelleet Himoksen rinteiden huipulle kävelemistä. Jos nyt en ihan ollut hukassa kartalla niin kiipesimme ensin ylös Länsirinteiden kaikista reunimmaista rinnettä, joka on siis ilmeisesti vielä työn alla talvikautta ajatellen. Sieltä sitten jotakin tie-metsäpolku-metsä -yhdistelmää pitkin toiselle länsirinteelle, jossa oli makkaranpaistopaikka. Mutta huhhuh! Eipä ole tällaista mäkitreeniä tullut tehtyä ja vielä mahatyypin kanssa. Otettiin sykemittarit miehen kanssa mukaan ja oli hauska seurata ylös noustessa kuinka sykkeet kohoaa. Taisin päästä johonkin 182x/min paikkeille parhaimmillaan. Toki pysähtelimme ylämäessä, ettei tarvinnut aivan oksennus kurkussa taapertaa.

Lumikki sadeviitta päällä valloittamassa Himoksen huippuja.

Näkymät Länsirinteen huipulta. 

(Pahoittelen valokuvaajan ammattitaidottomuutta.)

Makkaranpaistopaikkaan kun päästiin niin oli vuorossa seuraava olympialaislaji: langan polttaminen nuotion avulla. Äiti ja isä asettelivat langan johonkin kehikkoon vajaan puolen metrin korkeuteen ja lanka piti saada poikki rakentamalla nuotio. Jokaisella oli oma taktiikkansa ja iskän mallia seuraten hain ison puupöllin ensin korokkeeksi ja siihen sitten aloin rakentamaan pienistä puista ja oksista nuotiota. Haasteelliseksi tämän lajin teki syksyisen kostea ilma, eikä pikkupuut tai kaarnat oikein tahtoneet syttyä. Savua niistä kyllä tuli. Minä jäin tässä kisassa muistaakseni toiseksi viimeiseksi, mutta pääasiahan oli hauskanpito!

Raikkaassa syyssäässä matka jatkui alas huipulta. Tällä kertaa mentiin "suorinta" reittiä, tuli eteen mitä tuli! Mentiin siis pusikoiden, metsäpätkien, mökkialueiden ym. haasteita asettavan maaston läpi. Kyllä sai olla varovainen liukkaiden kivien ja oksien kanssa! Kaiken kaikkiaan pikku rinnelenkkimme taisi kestää rapiat kolme tuntia, joten mökille päästyä lämmitettiin sauna.

Uuno oli mukana myös! Tässä Uunostos makaa mökin terassilla.

Illalla oli sitten se pöytävaraus Patapirttiin. Syötiin alkusalaattia ja pataruokaa naudan sisäfileistä ja vihanneksista sekä kermaperunoista. Jälkiruuaksi otin jäätelöä suklaakastikkeella. Oli hyvää! Ennen ruokaa meinasin saada kiukkukohtauksen kun oli niin nälkä, mutta taas tuli todettua, että hyvä ruoka - parempi mieli! Illallisen aikana annettiin isälle lahja ja kortti, johon oli kerätty vanhoja valokuvia. Tätä korttia naureskeltiin pöydän ääressä pitkään. Voi, oli meillä hauskaa!

Patapirtin illallispöydässä. 

Alkoholittomana otin tilan tekemään omenamehua, joka oli vallan hyvää! Nam!

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisen kirpakkana. Suoraan sängystä menin terassille nappaamaan kuvia utuisesta maisemasta. Joskus vielä oikeasti opettelen käyttämään järjestelmäkameraani!

Good morning sunshine!

Pihlajanmarjoja.

Ennen  kuin muu seurue lähti ajelemaan kotiin päin niin kävimme vähän ulkoilemassa Himoksen golf-kentän tuntumassa. Kirpsakassa säässä ne golffaajatkin jaksavat kentällä pyöriä.

Näihin aamuisen utuisiin ja aurinkoisiin tunnelmiin...

Raporttia sokerirasituskokeesta

Ei se niin paha ollut! Liikaa peloteltiin ja menin hömpötykseen mukaan.

Aamulla klo 7.40 oli labraan aika, ja ohjeena oli olla paastolla 10-12h ennen näytteenottoa. Minä sitten kiltisti lopetin syömisen eilen illalla klo 19 aikoihin, jotta varmasti tällä kertaa paastoarvo saadaan oikein. (Sen yhden kerran kun minulta paastoverensokeri otettiin tässä raskauden aikana niin se oli 0.1 viitearvon yläpuolella, ja minua tentattiin olinko oikeasti ollut paastolla.) Normaalisti illalla syön vielä pienen välipalan ennen nukkumaan menoa, koska yöllä on ollut monesti nälkä - onneksi ei sentään nälästä johtuvaa pahoinvointia! Noh, joka tapauksessa pieni nälkähän siinä ilmoitti olemassa olostaan, mutta nälkä meni ohi, eikä se ollut häiritsevää. Aamullakin olo oli ihmeen hyvä - ei nälän tunnetta. Näin silti painajaisia, että tein ruokaa ja söin, sitten puolessa välissä ruokailua hirveä morkkis kun muistin rasituskokeen. Miten aina saan nämä asiat uniin!?

Ennen sokerirasituskoetta ei saisi kovin rasittaa kroppaa, joten siinä sitten hissukseen pyöräilin terveyskeskukselle. Oikeastaan tällä hetkellä ei edes lujaa poljeta tuon mahan kanssa. Housut painaa alavatsalle ja tiukemmissa ylämäissä kun ei saa keskikropasta tukea polkemiseen niin vauhti väkisin hiljentyy. Terveyskeskuksella olin ajoissa, joten meikkasin siellä vessassa ja menin odottelemaan vuoroani. 

Sitten sinne verikokeeseen. Paastoarvo ensin, juomat huiviin ja odottelemaan seuraavaa verikoetta. Iisi homma! Lähes. Verikokeen ottaminen ei vain tunnu kivalta, neula pistää ja pakko katsoa seinille. Onneksi vain yksi putki verta! Sitten labratäti antaa sokeriliuoksen jääkaapista. Pikku törppö, varmaan maistuu sitäkin pahemmalta, ajattelin. 

Tällainen oli meidän labrassa sokerijuomana. (Mediq)

Ei tuo nyt niin pahaa ollutkaan kun ensimmäiset kulaukset kaatoi kurkkuun. Maistui vähän sitruunalle ja vadelmalle. Makeaahan se oli kuin mikä. Lantraan aina tuoremehutkin, joten aika äklömakeaa tämä oli niihin sekoituksiin verrattuna. 250ml tätä glukoosijuomaa juotiin ja sitten odottelemaan "odotushuoneeseen" seuraavaa neulan pistosta. (Labraan on tehty vast'ikään remonttia ja tällainen odotushuone 3 hlö:lle oli sinne tehtailtu. TV, lehtiä ja muita sokerirasitusasiakkaita seurana - ihan ok!) "Kokeen aikana tulee olla liikkumatta", mutta pyysin lupaa käydä moikkaamassa entisiä työkavereita. Sain luvan, MUTTA piti kävellä tosi tosi hiljaa. Istuskelin sitten entisten työkavereiden kanssa puolisen tuntia ja palasin näytteenottotiloihin. Huomasin, että jossain vaiheessa vähän heitti päästä, mutta vieläkään ei näläntunnetta tai muuten huonoa oloa ollut tullut. Sitten istahdin odotushuoneeseen ja jalkoja alkoi pakottamaan. Nostin ne penkille ja olo vähän helpotti. Yhtä kaikki varmaan: paasto, sokerilitku, raskaus.. - johan alkaa jalkoja särkemään.

Sitten otetiin toinen näyte kun aikaa sokerijuoman juomisesta oli kulunut tunti. Tällä kertaa toisesta käsivarresta. Neula pisti, katselin seinille, teippi pistokohtaan ja taas odottelemaan ja höpöttämään. Nyt olo oli jo hyvä koko tunnin ajan. Ei heittänyt päästä, eikä ollut nälkä.

Kolmas ja viimeinen verikoe otettiin tasan kaksi tuntia sokerilitkun juomisesta ja sitten pääsin lähtemään töihin. Olin pyörällä liikenteessä, ja matkalla on yksi pitkä ylämäki, joten otin omasta mehusta pari huikkaa ja lähdin polkemaan työpaikalle tietäen, että pian saa hyvää ruokaa. Söin töissä mandariinin, jotta saa vähän verensokereita ylös, sekä ruisnappeja, jotka pitäisivät pahimman nälän lounastaukoon asti pois. 

Ja sitten lounaalle paikalliseen opetusravintolaan, Hoviin. Nam! Vihannes-katkarapupata alkusalaatteineen ja amarettokakkuineen ei ollut yhtään huono sokerilitkun maun poistaja!

Muita ohjeita kokeeseen:

-Syö ja juo tavalliseen tapaan edellisenä päivänä

-Ei alkoholia, ei tupakointia (jos polttaa niin lopetus edellisenä iltana)

-Yön aikana voi juoda lasillisen vettä

Ja vinkkejä:

-Ota evästä mukaan näytteenottopaikalle. Mandariini oli aika hyvä!

-Kuuntele kroppaa. Pyydä makuuasentoon, jos tekee huonoa. Jalkojen ylös nostaminenkin voi auttaa.

-Yritän olla oksentamatta, koska silloin koe keskeytyy ja joutuu mahdollisesti tekemään sen jossain vaiheessa uudelleen.

-Älä pelkää sokerilitkun makua liikaa ;)

Tsemppia muillekin sokerirasituskokeisiin!

Ps. viimeinen raskauskolmannes alkaa ihan justiinsa! (jos siis rv27 lähdetään viimeselle kolmannekselle) Hurjaa!

Perhevalmennus: parisuhde ja vanhemmuus

Eilen kirjoittelin vähän pohjustusta illan perhevalmennuskäynnille ja nyt on jälkipyykin vuoro. Ensimmäinen neljästä tapaamisesta oli siis kyseessä ja aiheena otsikon aiheet: parisuhde ja vanhemmuus. Tosin suurin osa kaksituntisesta sessiosta meni vanhemmuudesta puhumiseen ja parisuhde tuli parissa minuutissa loppupuolella.

Aivan aluksi saimme valita terveydenhoitaja-kätilön pöydälle laittamista vauvakuvista yhden (myös isälle oma kuva) joka sitten "analysoitiin" koko ryhmälle. Mitä mielikuvia tai tuntemuksia kuva herättää? Mitä kuvassa näkee? Itse otin pöydältä kuta kuinkin tämän näköisen vauvakuvan:

(Kuva: Mediuutiset)

Miksi sitten valitsin tällaisen kuvan? Ensimmäisenä kuvasta tuli mieleen vauvan haukotus, ehkä väsymyksestä. Toisaalta mielessä kävi myös, että voisihan tuo vauva olla vähän kärttyinenkin, ehkä sieltä suusta kohtaa tulee itkua ja huutoa.. Kerroin muille, että tämä kuva heijastaa varmaan osittain minuakin, sillä taisin olla vähän väsynyt ja haukotteleva tullessani tapaamiseen. Kuitenkin tästä kuvasta jäi rauhalliset ja levolliset tunteet.

(Kuva: Terveysnetti)

Mieheni, joka oli mukana (ihanaa<3), valitsi yllä olevan kuvan. (Kuulin joidenkin käyvän keskustelua näistä kuvista, että olisi googlehaun kautta löydetty, joten sieltä tämäkin löytyi.) Perusteluina tämän kuvan valintaan miehelläni oli, että vauva näyttää vastaanottavaiselta, omalla tavallaan kommunikoi vanhemman kanssa. Mietin hänen perustelujaan hetken ja tajusin, että eihän mieheni olisi muuta kuvaa voinut valitakaan. Hän on meistä se intellektuellimpi (=älykkö) ja ajattelee varmaan fiksummin. Minä olisin ehkä nähnyt kuvassa vain toljottavan vauvan! :D

Näin meillä kaikilla oli erilaisia mielikuvia kuvien vauvoista ja joillakin jo jotain odotuksia tulevasta vauva-arjesta. Eräällä pariskunnalla on laskettu aika jo 8.11., joten he eivät välttämättä ole enää viimeisellä tapaamiskerralla mukana. He olivat kuitenkin jo aika pitkällä ajatuksissaan vauva-arjesta, verraten minuun. Hauskinta oli, että lähes kaikki odottavat äidit valitsivat kuvakseen sellaisen, jossa vauva nukkuu tai on muuten tuollaisen haukottelevan levollisen näköinen. Terveydenhoitaja vitsailikin, että kaikki äidit taitaa tilata tuollaisen vauva, joka vaan nukkuu ja syö. Todellisuus voikin sitten olla karumpaa!

Vanhemmuusasiaa käytiin läpi esimerkkitapauksin: "4-vuotias kiukuttelee kauppareissuilla, kun ei saa karkkia/leluja. Isoäiti ostaa lapselle herkkuja ja herkutteluhetkiä salataan vanhemmilta. Mitä vanhempien pitäisi tehdä?" Tässä vain yksi tapaus, jokainen pari otti aina yhden tapauksen ja niitä sitten puitiin yhdessä. Meidän pienessä ryhmässä ei ollut paljonkaan mielipide-eroja, mutta hyvää keskustelua silti saatiin joissain asioissa aikaiseksi. Miehen kanssa puhuimme tästä lähtiessä, ettei uskaltanut sanoa mielipidettä kaikkiin asioihin, kun jotkut asiat vain toimivat erilailla eri perheissä. Mutta emme me siellä tuppisuinakaan istuneet.

Yhteenvetona ihan mukava käynti. Vähän oli kaikilla alkukankeutta, mutta jospa se tunnelma siitä ajan mittaan rentoutuisi. Ryhmässä oli siis minun lisäksi neljä muuta odottavaa äitiä, joista kolmella oli puoliso mukana. Yksi tulevista äideistä oli jo ennestään minulle tuttu. Hänen kanssaan juttelin enemmänkin ja kävi ilmi, että hänen laskettu aikansa on vain kaksi päivää ennen minua. Tosin mieheni sanoi, että vaikka lasketut ajat olivat kahden muun äidin kanssa kahden viikon sisällä niin minulla olisi pienin maha. En siis ollut väärässä kun alkujaan niin ajattelinkin. Luulin toisaalta olevani iso, mutta kai mieli tekee tepposia raskausminän pääkoppaan. Painoa muuten tähän mennessä tullut 7,4kg.

Pienen keskustelun kävimme miehen kanssa illalla kotona tämän kerran herättämistä ajatuksista. Mieheni sanoi, että ensimmäisen kerran tuli pieni paniikki vauva-arjesta. Että jos oikeasti pitää yölläkin herätä parin tunnin välein ja aamulla pitäisi lähteä aikaisin töihin. Minähän saan jäädä kotiin, mutta on se varmasti isällekin vaikeaa jos yötään ei saa nukuttua kunnolla. Lyhyt isyysvapaa siihen syntymän alkuun ei varmaan ole huono vaihtoehto? Lisäksi juttelimme taas tavarahankinnoista kun tulimme siihen tulokseen, että muillakin on tässä vaiheessa jo hyvin hankintoja tehty. Päädyimme siihen, että kunhan saadaan työ-/vauvanhuone järjestykseen olemassa olevilla tavaroilla niin sitten alamme haalimaan vasta vauvatarvikkeita. Odotamme siis ainakin pari viikkoa vielä ennenkuin lähdetään vaunushoppailemaan! Mieheni sanoi ennen valmennustapaamista, että hänellä ei taida olla mitään annettavaa sille käynnille, mutta ainakin se herätti kotona meillä keskustelua. Se tässä perhevalmennuksessa kai taitaa olla tarkoituskin!

27. viikon ohjelmaa

Nyt mennään rv 26+4. Tänään alkaa perhevalmennus. Taisin aiemmin mainita perhevalmennuksesta jossain tekstissä, mutta tänään se oikeasti konkretisoituu. Aiheena tällä ensimmäisellä kerralla on tutustuminen muihin odottajiin, sekä parisuhde ja vanhemmuus. Terveydenhoitaja-kätilö pitää tämän kerran.

Tuntuu oudolta mennä jo nyt perhevalmennukseen ja kun tietää, että ensi viikolla aiheena on synnytys, niin hmm.. mullahan olisi laskettuun aikaan vielä reippaat 13 viikkoa! Kyselin neuvolakäynnillä, että millaisia odottajia tähän ryhmään on tulossa niin kuulemma niitä, joilla on la marraskuusta-tammikuuhun. Taidan olla siis pienimahaisimpia tässä ryhmässä. Jännityksellä, mielenkiinnolla ja varmaan vähän myös pelolla odotan illan "istuntoa". Meillähän on vauvalle hommattu tässä vaiheessa vain yksi vaate. Sekin hankinta oli sellainen "voinko mä nyt vähän lutustella näitä vauvavaatteita, pakko ostaa jo jotain!" kun oltiin siskon kanssa shoppailemassa. Ajatusasteella hankintoja on tehty, mutta oikeasti meillä ei ole vielä mitään. Ei yhtikäs mitään. Joten tuleekohan illalla sellainen paniikki, ettei olla yhtään valmistauduttu tähän vauvan tulemiseen. Marraskuisille vauvoille tarvitsee tietysti olla ne tavarat hankittuna jo tähän mennessä (tai ehtiihän niitäkin vielä), mutta eipä se taida omaan aivotoimintaan mahtua, jos hormonit ja paniikkitunteet alkaa jylläämään. Yritän ottaa iisisti! Ja toisaalta, tuskin siellä tavarahankinnoista puhutaan. Se sattuu nyt vain olemaan mun päässä päällimmäisenä. Ja ainiin, saan mieheni perhevalmennukseen mukaan. Hän tuo henkistä turvaa minulle, mutta myös lisäuskoa siihen, etten odota tätä vauvaa yksin. Ulkokuori varmaan välillä antaa ymmärtää, että olen ihan sinut tämän odotuksen kanssa, mutta kyllä siellä pinnan alla epävarmuutta huokuu.

Mutta siis aiheena vanhemmuus. On tästä miehen kanssa puhuttu - ennen raskauttakin. Ensinnä haluaako lapsia, koska ja montako? Koska olisi siihen valmis? Aina asia jäi hautumaan ja joskus taas nousi pintaan. Sitten kerran lähdettiin pohtimaan, että onko koskaan oikeasti valmis. Onko valmis ottamaan talolainaakaan; korothan voi nousta, rakennusmiehille sattua vahinkoja ja kustannukset nousee ja sitä kautta "velkavankeus" pidentyy. Ehkä kyse oli siitä, onko valmis ottamaan 'riskin', että elämä muuttuu ja onko se muutos meidän mielestä hyvää ja toivottavaa. Otimme tämän riskin tulla vanhemmiksi. Uskon, että vanhemmuuteen voi myös kasvaa ja oppia, kun ei ole kovin pieniä taapertajia ollut lähipiirissä, joita olisi pitänyt hoivata. Ihan hyviä vanhempia meistä tulee, luotto on kova. Ja jos mennään kantapään kautta niin mennään sen kautta kuitenkin voittoon - toivottavasti!

Tällä viikolla on myös sokerirasitustesti. Fiilikset sen suhteen on vähän negatiiviset. Kaikenlainen pakonomainen juominen tai lääkkeiden ottaminen on ikävää. Vitamiinitabletit yökkäilen pois, jos ne on liian isoja tai jos se tabletti sattuu liian kauan pyörimään kielen päällä. Se maku - yök! Millä ihmeellä saan makeaa litkua kurkusta alas, tai oikeastaan millä turruttaisin makuhermot, ettei sitä maistaisi? Ja miten sitten se paasto, joka alkaa jo edellisenä iltana. Mulla on kamala nälkä jo ennen nukkumaan menoa, saati sitten, että pitää odottaa seuraavaan aamupäivään. Evästä mukaan! Lupaan silti kiltisti tämän testin tehdä, jotta ei tarvitse uusia litkuja juoda ja uusia arvoja ottaa sekä takia, etten ole viitsinyt paastota.

Muuten mennään jälleen seuratoiminnan parissa loppuviikko, to-la, ja sunnuntaina pääsen suunnittelemaan luottoystävien ja kaasojen kanssa hääjuttuja! Ihanaa <3

Painajaisunia

Voiko painajaisunista syyttää hormoneita?

Edvard Munch - Huuto.

Näillä fiiliksillä on muutamaan aamuun tässä lähiaikoina herätty.

Ihmeellisempiä itku-potku-raivari-nauru-hepuleita en ole saanut tähän raskauden vaiheeseen mennessä, eli hormonit jyllää toistaiseksi vain naamataulu akselilla. (Leukaperät ja kaula ovat räjähtäneet käsiin!) Normaalisti olen itkenyt koskettavaa elokuvaa tai tv-ohjelmaa nyt kuten ennen raskauttakin, oli sitten kuukauden aika ollut mikä tahansa. Mutta nyt on tullut kamalia painajaisia. Osassa niistä raivoan silmittömästi miehelleni mm. repien ja kynsien hänen naamaansa. (Onneksi vain unessa, etten ole oikeasti käynyt kiinni!) Ja unet ovat olleet todentuntuisia. On siinä ollut selittelemistä kun nousen ylös kiukkuisena vaikka illalla mentiin nukkumaan hyvin mielin. Tosin yksi entinen työkaveri sanoi, että jos unessaan tappaa jonkun/jonkin niin se tarkoittaa, että siitä asiasta on päässyt yli. Öö, montakohan kertaa täytyy miehen naamaa vielä raapia ja hakata, ennen kuin asia on loppuun käsitelty tuolla mieleni syövereissä??

Unissa käydään päivän tapahtumia läpi tiedostamattomassa mielentilassa, joten unien näkemistä ei voi oikein hallita. Eri ihmisten kanssa käydyistä keskusteluista saattaa jäädä omaan päänuppiin jotain mieltä askarruttavaa tai painavaa ja sitten sen näkee unissa ihmeellisillä tavoilla. Olisi mahtava päästä jollekin unien tulkitsijalle. Ja eikös se mene niin, että jos herää kesken unen niin sen muistaa, mutta muuten se häipyy muistista.. Fiksua tekstiä painajaisista löysin Terveyskirjaston sivuilla. Nyt vain puuttuu se psykoterapeutti, joka kääntää unet selkokielelle.

"Stressi, traumaattiset kokemukset tai onnettomuudet, pelottavat elokuvat tai kirjat sekä kuumeinen sairaus voivat aiheuttaa painajaisia. Runsas ruokailu juuri ennen nukahtamista tai alkoholin käyttö voi lisätä painajaisunen näkemistä." (Terveyskirjasto - painajaisunet)

Ehkä heijastan omaa epävarmuuttani unissa. Tottahan tämä ensiraskaus tuo kaikenlaisia tuntemuksia. En ole tyytyväinen kroppaani, josta aiheutuu epävarmuutta miehen vetovoimasta minua kohtaan. Vauvan tarvikelistan kanssa minä ole touhunnut jo pidemmän aikaa, mutta mieheni alkaa vasta nyt heräillä asiaan. Tämä välillisesti aiheuttaa minulle ajatuksia, että hän ei ole yhtälailla mukana tässä odotuksessa, tai villi mielikuva: ei halua tätä! Mielikuvitus, stressi ja ennen meidän parisuhdetta tapahtuneet ns. traumaattiset kokemukset heijastelevat yöuniini. Ärsyttää. Taas tänä aamuna heräsin omaan huutooni. Huudan kohta takaisin noille painajaisille!

Parempia aamuöitä toivoen...

Viikkoarki ja jumppaa

Viikonlopun aikana tuli oikein ideatulva mistä kaikesta haluan postauksia kirjoitella, mutta vihdoin kun Bloggerin sain auki niin pää tyhjeni heti. Mistä mun pitikään kirjottaa?? Raskausliikunta on äänimaljakirjoitusten jälkeen ollut luetuinta blogissani, joten nyt viime viikkoisesta liikuntakertymästä vähän lisää. Pyrkimys on ollut käydä kuntosalilla/jumpissa 2-3x viikossa, mutta aina se ei todellakaan toteudu. Joskus yhdenkin kerran rutistaminen viikko-ohjelmaan on liian vaikeaa - pään sisällä, kyllähän sitä voisi tehdä aikaa, eikä ajanpuute saisi olla este omalle hyvinvoinnille...

Jos nyt laittaisin vaikka alkuun viikkoni perusrungon, joka sitten täydentyy aina kunkin ajankohdan ja fiiliksen mukaan:

(kuva)

MAANANTAI

• 7 - 15 työt toimistohiirenä
• Kakkostyöt (tunnit vaihdellen 17-19.30)

TIISTAI

• 7 - 15 toimistohiiri
• (oma kuntosali/jumppakerta, vaihtoehtoisesti koulutusta, hierontaa tai muuta vapaaehtoista)

KESKIVIIKKO

• 7 - 15 toimistohiiri
• (oma kuntosali/jumppakerta)

TORSTAI

• 7 - 15 toimistohiiri
• 16 - 18 akrobatiavoimistelun valmennus (telinevoimistelua ohessa)

PERJANTAI

• 7 - 15 toimistohiiri
• 16 - 18.30 akrobatiavoimistelun valmennus (ntv ohessa)

LAUANTAI

• Syksyn aikana on ainakin seitsemän lauantaita pyhitetty voimisteluohjaukselle/-kilpailuihin (Auttavien talkoolaisten turvin sain tämän aamun pyhittää itselleni eikä tarvitse aina mennä voimistelun pariin)
• Ensisijaisesti täytän vapaille viikonlopuille reissuja tai vedän vain viivan päivän kohdalle ja olen kotona tekemättä mitään (lue: pyykinpesua, siivousta, tiskausta ym. kotihommia)
• (oma kuntosali/jumppakerta)

SUNNUNTAI

• Vapaa. Melkein jokainen sunnuntai. Ellei olla reissussa. 

Päätoiminen työ vie suurimman osan ajasta, ja siihen hullu olen lisäksi ottanut vapaaehtoistoimintaa (lue: lisää töitä), joka rytmittää viikkoa. Tällä hetkellä olen onnellisesti saanut vähennettyä tuota ohjaustuntimäärää (viime keväänä n. 11,5h/vk!). Omat jumpat tehdään silloin kun ehditään tai jätetään tekemättä, jos vain ei jaksa. Niitäkin päiviä JA VIIKKOJA on. Yksinkertaisesti jumpan hallinnollisissa asioissa menee väliin niin aivot jumiin, ettei saa itsestään mitään irti. "Pitää tehdä tuo, päivittää tämä lista, käydä kokouksessa.." tms. ja jos ei heti saa asiasta kiinni niin lamaannun ja asiat jää pyörimään päähän, estäen minua liikkumasta kotisohvalta mihinkään. En siis käytännössä tee mitään, vaikka luulen, että minulla on kiire. Tyhmä pää! Sen osaa jo tiedostaa ja turha enää yrittää sanoa muille, etten ehdi sinne tai tänne (paitsi jos oikeasti olisi tuplabuukkaus kalenteriin tulossa). Pitäisi tehdä asiat ajallaan ja osata hallita ajankäyttöä. Olen opetellut! Se sujuu jo vähän paremmin kuin alkuvuonna tai vuosi sitten!

Nyt tuo viikkoni näyttää ihanan tyhjältä. Tokihan sinne tulee väliin sitten koulutusta, kokouksia, perhevalmennusta, mutta myös lomareissuja kavereiden tai perheen kanssa. Olen ajatellut sen niin, että jos yksi viikko on vähän tiukempaa tahtia velvoitteiden merkeissä niin seuraavan viikon otan iisimmin. Enkä pysty enää täyttämään kalenterin jokaista päivää. Sitäkin tein vielä keväällä. Kaikesta pitää ottaa oppia ja nyt menee hyvin.

Ja ennen kuin lähtee lapasesta, niin menen niihin viime viikon jumppiin. Minullahan on se kuntosaliohjelma räätälöitynä, mutta nyt jostain syystä on ollut helpompaa lähteä ryhmäliikuntatunneille. :D

Tällä mahalla jumpataan.

Tiistaina kävin Combin rasvanpolttojumpassa -"Tunnilla pyritään pitämään syke tasaisena pitkään. Lihaskunto-osuuksissa tehdään paljon toistoja ja keskitytään keskivartaloon.", pääpaino oli askelluksessa. Nämä hieman koreografiset askellustunnit sopivat minulle oikein hyvin. Tykkään niistä. Mambo-askeleet voi tehdä vähän peppua keikuttamalla tai sitten aerobic-tyyliin, joten voi vaikka varioida kertojen välillä! Sykkeet tälle tunnille keikkuivat aika laajalla skaalalla. Alkulämmittelyssä, jossa sykkeen piti nousta vain muutamalla kymmenellä lyönnillä niin minä aloitin reippaasti ja sykkeet kävin tunnin maksimissa, hups! Askellussarjojen aikana sykkeet pyörivät suurinpiirtein 140-155x/min välillä.

Laskennallinen maksimisyke 220 - oma ikä (26) = 194
"Rasvanpolttosyke" n. 60% maksimista = 116 x/min, joten omat arvot aika korkealla tuohon nähden ;)
Tämähän ei ole aina niin mustavalkoista ja maksimisykkeet vaihtelevat ihmisten kesken. Todellinen arvo voisikin olla +/- 20 lyöntiä laskennallisesta arvosta, joten tällaisen tavallisen kuntopulliaisen, ei kannata niitä liikaa tuijottaa. Omaa kroppaa kuunnellen löytyy hyvä tahti liikkuessa!

Lauantaina olin 45min spinnissä ja sunnuntaina ahkeroin 45min spinnin ja kuntosalin ohjatun tunnin. Viime viikolla olin siis oikeinkin ahkera kuntokeskuksen kävijä! Mutta kyllä niitäkin viikkoja tulee ja on ollut, etten lähde salille tai jumpalle ollenkaan. Ei vain jaksa eikä kiinnosta. Sitten noista vapaaviikoista pukkaa huonoa omaatuntoa ja pakolla vääntää itsensä jollekin tunnille. Niin kauan kuin urheileminen on kivaa niin menee hyvin.

Spinni 45min: Viime kerrasta olikin jo aikaa. Hyppäsin pyörän selkään vähän kiireellä kun kotona tehtiin siivousta. Säädöt heitin vähän liiankin umpimähkään ja jouduin niitä korjailemaan lämmittelybiisin aikana. Huomasin myös, että sarvet oli nostettava reippaasti ylemmäs, jotta vatsaa ei painaisi kumarassa asennossa. Säädöt kun sai kuntoon niin polkeminen tuntui oikeastaan ihan hyvältä vaikka vähän varauksella olin. Ainoastaan tunnelissa (matalalla, peppu irti satulasta) polkeminen oli ikävän tuntuista joten minä poljin "semitunnelissa". :D Myös spurtit ottivat vähän mahan päälle, joten niissäkin jouduin himmailemaan. Tunnin maksimisyke 184 ja keskisykkeet pyörivät reilussa 150x/min. Aika helposti se syke nousee, mutta esim. tuossa 150x/min paikkeilla minun on ihan hyvä liikkua, olen hengästynyt, mutta ei tarvi vielä puuskuttaa liiaksi. Liian korkeissa sykkeissähän oli se vaara, että hapekas veri menee lihaksille urheilun suorittamiseen ja vauvan osuus jää pieneksi. Kuitenkin syke voi nousta hetkellisesti, kunhan se tulee myös sieltä alas.

Kuntosalin ohjattu tunti: Kiertoharjoittelua kuntosalilla, 15 eri liikettä, taisi olla 30s/sarja ja aina kolme sarjaa yhdellä laitteella putkeen. Lyhyet palautuksen sarjojen välissä. Olin niin puhki spinnitunnin jälkeen, että ensimmäiset alataljavedot olivat laiskan ja väsyneen kuntoilijan mallia. Tsemppasin toiseen sarjaan ja kyllä se tunti siitäkin lähti sitten rullaamaan. Sykkeet tällä tunnilla olivat: max 152, keskisyke 124. Maltillisissa rajoissa mentiin. Kuntosalilla ei muutenkaan sykkeet nouse kovin korkealle, paitsi kyykätessä. En tiedä sitten jos kuntosaliharjoittelu olisi erilaista, esimerkiksi tekisi maksimipainoja tai pidempiä sarjoja... Ammattilainen osaa varmaan vastata näihin!

Kuva viime viikolta kun 24 viikkoa tuli täyteen. Tässä nyt hyvällä ryhdillä, eli joskus se maha pullottaa pikkasen enemmän :D

Aktiivista Himos-viikonloppua syyssäissä odotellessa!

Rv 24+0 ja lantion alueen kivut

Olen pari päivää joutunut olemaan töistä pois liitoskipujen / lantion löystymisestä johtuvien kipujen vuoksi. Yöllä en meinaa saada nukuttua kun jokaisella kyljen kääntämiskerralla sattuu alavatsalle. Not nice! Tyynyä olen nyt alkanut pitämään kyljellä nukkuessa jalkojen välissä ja selällään maatessa tyyny on polvien alla. Tämä helpottaa myös pieniä selkäsärkyjä, joita minulla on ollut ennen raskauttakin. Soitin jo viime viikolla neuvolaan näistä kivuista ja sieltä suositeltiin tukivöitä. Näitähän on erilaisia, joten päätin käydä katsastamassa paikallisen valikoiman, ennen kuin lähden nettikauppojen maailmaan. Ainoa tukivyö jonka täältä löysin oli Anita Baby Belt.

(Baby Style -nettikauppa)

Ja koska nyt linkkasin vain jonkun nettikaupan kuvan tähän yhteyteen, niin voitte arvata, etten sitten ostanut Anitan baby beltiä. Onneksi kävin testaamassa myymälässä. Koko oli muistaakseni XS (tai S), mutta joka tapauksessa mahani oli vielä liian pieni laitettavaksi tuohon "pussiin". Mahaa tukeva vyö olisi ollut ihan ok mittainen - kasvun varaa olisi ollut, mutta tyhjä kengurupussi ei oikein houkutellut. Tämä jäi siis kauppaan ja ainakin toistaiseksi en tilaa mitään verkkokaupoistakaan.

Kävin sitten ostamassa tukevaa trikookangasta harmaana ja mustana. Kankaan leveys oli 150cm ja otin molempia värejä 30cm pätkät, joten niistä sai ommeltua kaksinkertaiset masutuubit tähän hätiin. Ei niistä paljon tukea tule, mutta toivossa on hyvä elää. Jos niillä olisi lumevaikutus!

Maanantaina (rv 23+4) käytiin neuvolassa. Painoa on tullut +5,9kg tähän mennessä. Terveydenhoitaja ei taaskaan sanonut painon kehityksestä mitään, joten kysyin, onko tämä edes ok. Kuulemma on, että lähtöpainosta riippuen katsotaan tuota painon kertymistä. No, lähtöpaino oli 54,5kg, olen (olin :D) hoikka, joten painoa tuleekin vähän enenmmän kuin jos olisin ollut ylipainoinen ennen raskautta. Tyydytään tähän vastaukseen, mutta silti painon nousua vaan on niin pirun vaikea takoa päähän. Lupaan olla masentumatta tai lopettaa syömistä!

Neuvolakäynnillä saatiin myös synnyttäjän esitietolomake. Samat asiat kirjoitetaan taas lomakkeelle ylös mitä neuvolakortissakin lukee. Tämä lappu palautetaan ilmeisesti jossain vaiheessa synnytyssairaalaan, joka meillä sijaitsee siis 50km päässä kotipaikkakunnasta. Tällä omat laput, synnytyssairaalassa omansa. Kaksin verroin lappuja! Noooh, sitä täytellessä tulikin jo ajatuksia synnytyksestä, toiveista siihen liittyen, luvasta hätäkasteeseen, kutsumanimestä vauvalle.. Huh! Pitää toden teolla alkaa jo miettimään näitä. 

Seuraava paperi taisi olla perhevalmennustapaamisista. Niitä on neljä täällä meidän neuvolassa ja sinne osallistuu odottavia äitejä (ja toivottavasti myös isiä), joilla laskettu aika on marras-tammikuussa. Taidan siis olla sitä porukkaa, jolla on pieni vatsa kun muut miettivät jo parin viikon päästä tapahtuvaa synnytystä... Ekalla kerralla tutustutaan, toisella kerralla aiheena on synnytys, kolmannella ollaan fyssarin luona ja neljännellä kerralla aiheena on vauvanhoito ja imetys. Minulta jää synnytyskerta väliin lomareissun vuoksi, mikä vähän harmittaa, mutta jospa saisin jutella sitten joku neuvolakerta terveydenhoitajan kanssa.

Sitten vielä yksi aihe tälle käynnille: sokerirasitus. Jee! Kaikki yli 25v. odottajat pääsevät (joutuvat) sokerirasitukseen ja sinne sain lähetteen minäkin. Varasin ajan lokakuun puolen välin tietämille. Yök. Sitä litkua odotellessa. Olen muutenkin huono nielemään lääkkeitä, vitamiineja yms. ja yökkäilen niitä välillä pois, joten mitähän tästä tulee.

Paljon irrallisia höttöjä taas päässä. Lukunautintoa tästä kerrasta ei saa. Tsemppaan ensi kertaan!

Äänimaljojen uusintatestaus

Kävin viime viikolla testaamassa äänimaljahierontaa uudestaan. Viimeksi olin Combi kuntokeskuksen synttäriviikolla järjestetyssä ryhmärentoutustunnilla, ja nyt pääsin kokeilemaan äänimaljahierontaa ihan oikeasti, "yksityistunnilla". Ryhmärentoutus järjestetään muuten uudelleen, ks. Rentona FB-sivut.

 

Rentona on Janika Vanhatalon yritys, joka tekee äänimaljahierontoja ihmisille ja hevosille. Syvärentoutustunti voidaan tehdä yhdelle henkilölle tai ryhmälle. Kuten aiemmin (3.9.14) kirjoitin, niin Combilla ryhmärentoutustunnilla äänimaljoja soitettiin liikuntasalin edustalla, jolloin ne eivät luonnollisestikaan koskettaneet kehoa. Tässä "normaalissa" äänimaljahieronnassa äänimaljoja asetellaan kehon päälle, ja siitä syntyykin mukavia värähtelyjä kehoon.

Tunnin alkuun sain ensin maistiaisen värähtelystä; istuin vielä tuolilla kun Janika asetti yhden äänimaljoista kädelleni (oma käsi rentona) ja kumautti muutaman soinnin maljasta. Kehon värähtely tuntui jännältä. Ensimmäinen kumautus tuntui lähinnä kämmenen alueella, toinen kumautus jo käsivarressa ja kolmannella kerralla tuntui, että värähtely ulottui olkapäälle ja kaulalle asti. Mainitsin tästä Janikalle, että värähtely tuntui ihmeellisen kaukana ja Janika kertoi kuinka ihmisen kehon nesteet vievät värähtelyä eteenpäin. Aivan, ihminenhän on noin 50-70 %:sti nesteitä! Keskusteltiin vielä hetki äänimaljojen tehosta, niitä voittekin sitten lukaista tuolta yrityksen nettisivuilta: Rentona - Äänimaljahieronta. Lähtökohtaisesti rentoutuksessa oltaisiin ensin 25 minuuttia mahallaan laittaen maljoja mm. selän päälle ja sitten käännyttäisiin vielä 20 minuutiksi selälleen. Minun kohdallani jouduttiin vähän varioimaan ja päädyttiin siihen, että kokeillaan ensin olla mahallaan, tyyny mahan alla, ja mikäli tuntuisi pahalta niin käännyn aikaisemmin selälleni tai olen välillä kyljelläni.

 

Mahallani maatessa aluksi oli ihan hyvä olo, maha ei painanut liikaa hoitotasoa vasten ja rentouduin maljojen sointiin. Maljoja soitettiin huoneessa niin, etteivät ne koskeneet kehooni, mutta niitä laitettiin myös selkäni päälle. Iso malja, josta tuli vähän kumeampi ääni oli ensin yläselässäni, sitten alaselällä, ja siihen yhdistettiin vielä pienempi malja joka laitettiin yläselkä-/niska-alueelle. Tässä vaiheessa kun selälläni oli kaksi maljaa niin mahatyyppi alkoi tempomaan siihen tahtiin, että jouduin keskeyttämään mahalla rentoutumisen ja käännyin kyljelleni. Iso malja jätettiin vatsani eteen, niin ettei se koskenut mahaani ja pienempää maljaa Janika kumautteli selässäni vaihdelleen kohtaa mihin värähtely osui. Hmmm.. mukavaa! Sitten tajusin, että aina kun mahan edessä olevaa maljaa soitetaan niin mahatyyppi liikkui myös. Kumautus - potku - kumautus ja pienen hetken päästä jälleen potku. Alkoi vähän naurattaa, mutta yritin rentoutua ja nauttia niistä liikkeistä. Mahatyyppi kun ei montaa kertaa silloin liiku kun yritän rauhoittua kotona selinmakuulle...

Sitten käännyin selälleni ja sanoin tässä vaiheessa Janikalle vauvan liikkeistä. Janika myös vähän nauroi, mutta piti hetken silti rentona. Seuraavaksi olisi samainen iso malja tulossa mahan päälle! Siispä malja rintojen ja mahakummun väliin ja sointeja ilmaan. Välillä Janika taisi myös soitella niitä pienempiä maljoja mitä pöydän päällä oli ja niiden soinnista tuli ihania yhdistelmiä, jotka jäivät pitkäksi ajaksi tilaan soimaan. Mutta taas sama juttu mahatyypin kanssa: kumautus - potku - kumautus - potku, lisäksi oli muuta elämöintiä ja liikehdintää. Herranjestas, joko se kuulee ja reagoi ääniin? Hymyilin. Potkut ovat jo aika voimakkaita! Iso malja siirrettiin reisieni päälle ja mahalle laitettiin pienempi. Näitä soitetiin vuoron perään - toinen oli matalampi, toinen hieman korkeampi ääni. Mahatyyppi reagoi vain kumeampaan matalampaan ääneen, ja muutenkin rauhoittui tässä vaiheessa. Ison maljan siirtyessä jälleen mahalle potkunyrkkeily alkoi taas. Nauroin kotiin päästyäni miehelle, että tämä mahatyyppi on kuin joku Robert Helenius täällä mahassa, vaikkei hän taida potkuja nyrkkeilyn lomassa käyttääkään.

Selällä maatessa äänimalja tuotiin myös kädelle, vuoron perään molemmille käsille. Nyt värähtely jäi tuntumaan jonnekin käsivarteen, enkä päässyt ihan niin rentoon tilaan mahatyypin vuoksi. Värähtelyt tuntuivat silti ihanilta - olivat maljat missä kohtaa kehoa tahansa. Janika mainitsi jo alussa, että maljojen, gongien ja symbaalien sointi ja äänet ovat tässä pääasiassa, ja värähtelyt sitten tekevät omaa sivutyötään rentoutumisen ohessa. Molemmista nautin silti! Ja ilmeisesti tuo meidän pikku 'Heleniuskin' tykkäsi siitä isosta äänimaljasta.

Rentoutus kesti n. 45min, mutta kuten yrityksen nettisivuillakin sanotaan, kannattaa varata käyntiin tunti. Alussa ja lopussa on kuitenkin keskustelua. Meidän loppukeskustelut keskittyivät mahatyyppiin ja lisäksi kyselin miten hevoset näihin reagoi tai onko tätä menetelmää kokeiltu muille eläimille. Eläimistä kuulemma näkee heti onko äänimaljat niiden mielestä mukavia vai ei. Hevosilla rentoutuessa alahuuli alkaa roikkumaan ja pää painuu alas. Yksi koira puolestaan oli seurannut sivusta kun eräälle miehelle oli tehty äänimaljahierontaa ja koira oli ollut levoton. Myöhemmin kun koiralle soitettiin myös näitä maljoja niin sekin rauhoittui ja rentoutui. Meidän Lumikki on muutenkin niin laiska lötkö, että makaa kotona lattialla aivan raatona.. Näkisikö siihen normaaliin retkottamiseen mitään eroa kun koira rentoutuu?! :D

Lumikin ja ystäväni koiran, Vilhon, taidonnäyte rentoutumisesta. Kuva taitaapi olla silloisen morsiamen ja kaasojen kutsuaskarteluista, joten koirat tasapainottivat meidän stressiä.

Syksyn pimeneviin iltoihin rentoutusta, käykää kokeilemassa!